Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Korona palasi uusien siipien kanssa”

LEHTIKUVA / AFP Uma Shankar Mishra
Työntekijät valmistautuvat täyttämään happipulloja Intian Jabalpurin kaupungissa. Happea tarvitaan koronapotilaiden hoidossa sairaaloissa.

Intiassa vain harva, jos kukaan, osasi odottaa, että koronavirusepidemia yltyisi niin katastrofaaliseksi, että vuorokaudessa todettaisiin satojatuhansia uusia virustartuntoja. Intialainen lääkäri ja apulaisprofessori Shamikh Raza kertoo ihmisten eläneen aivan kuin korona olisi kokonaan selätetty.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Ihmiset olivat rentoutuneet ja nauttivat elämästään. Sitten korona tuli takaisin. Se oli kuin kaksipäinen miekka, Raza sanoo STT:lle.

– Korona palasi uusien siipien kanssa: on enemmän tartuntoja, ja se leviää nopeammin. Ja virusmuunnoksesta on vähän tietoa.

Intialaislääkärin mukaan koronaviruksessa vaikeinta on sen aiheuttaman taudin ennalta arvaamattomuus. B.1.617-virusmuunnos havaittiin alkujaan lokakuussa Intiassa.

Razan vastuulla on muun muassa arvioida, milloin potilaalle on annettava lisähappea ja kuinka paljon sekä milloin sairastunut pitäisi siirtää hengityskoneeseen.

– Vaikeinta työssäni on ymmärtää taudin kaavaa ja pelastaa ihmisiä. Joskus tuntuu pahalta, kun nuori potilas kuolee.

Raza kertoo, että nuori, perusterve potilas saattaa hakeutua hoitoon, kun happisaturaatio eli veren happipitoisuus on vielä suhteellisen hyvä. Muutamassa päivässä nuortenkin tila voi odottamattomasti muuttua erittäin vakavasti.

Raza on ammatiltaan ortopedinen kirurgi, mutta pandemian aikana hän johtanut yhtä Jabalpurissa Madhya Pradeshin osavaltiossa sijaitsevan valtiollisen sairaalan koronaosastoista. Myös lääketieteellisenä korkeakouluna toimivassa Netaji Subhash Chandra Bosen sairaalassa on Razan mukaan tuhat paikkaa koronaa sairastaville. Tehohoitopaikkoja on noin 150.

Razan vastuulla on 150 koronapaikkaa. Lisäksi hänellä on oma klinikka, jonne on tehty osasto koronapotilaille. Klinikalle sairaita mahtuu muutamia kymmeniä.

Välinpitämättömyydellä saattaa tappaa toisen

Viime viikkoina noin 1,4 miljardin asukkaan Intiassa on todettu satojatuhansia koronatartuntoja päivittäin. Raza sanoo, että toista aaltoa ei voi edes verrata ensimmäiseen. Tartuntamäärät eivät olleet samaa luokkaa, ja pahin vaihe kesti kuukauden pari. Nyt uusi, paljon voimakkaampi aalto on kestänyt jo noin puolitoista kuukautta, eikä sille vielä näy loppua.

Yhteensä koronatartuntoja on maassa tilastoitu yli 23 miljoonaa. Asiantuntijoiden mukaan todellinen koronatartuntojen määrä on Intiassa huomattavasti suurempi.

Useissa tiedotusvälineissä ympäri maailmaa on uutisoitu sairaalapaikkojen puutteesta ympäri Intiaa. Kuvissa on näkynyt, kuinka ihmisiä on jouduttu hoitamaan ulkona ja kuinka osa ei ole saanut hoitoa. Raza sanoo, että se on monien metropolikaupunkien kuten Delhin ja Mumbain todellisuutta. Intialaisittain pienemmillä paikkakunnilla kuten päälle miljoonan asukkaan Jabalpurissa sairaalapaikkoja on väkilukuun suhteutettuna enemmän.

Erityisen turhauttavaa Razasta on, että moni ei usko koronaviruksen ja -pandemian olevan todellisia.

– Tästä olen vihainen. Työssämme näemme potilaita, jotka kuolevat.

Raza sanoo, että vaikka perusterve ihminen sairastuisi ja oireet eivät olisi vakavia, tämä voi tartuttaa riskiryhmiin kuuluvia. Hänestä ihmisten tulisi ajatella, että toimillaan ja välinpitämättömyydellään saattaa tappaa toisen ihmisen

– Ihmisten tulisi olla koko ajan tietoisia tästä, Raza sanoo.

Milja Rämö – STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE