Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Koronatartunnan saanut suomalainen saapui Italiasta sunnuntaina – on tavannut kaksi ihmistä

Suomalainen nainen, jolla on todettu koronavirus, on palannut Suomeen sunnuntaina. Hän on Suomessa ollut kontaktissa kahteen ihmiseen, jotka on tavoitettu.

Asiasta kerrottiin Husin ja THL:n tiedotustilaisuudessa Helsingin Meilahdessa.

Naisen kaksi kontaktia Suomessa ovat kotioloissa. Heihin ollaan päivittäin yhteydessä. Kumpikin on oireeton.

– Laskemme 15 minuuttia ylittäviä lähikontakteja, sanoo infektiosairauksien linjajohtaja, ylilääkäri Asko Järvinen Husista.

Tartunnan saanut nainen on matkustanut yksin. Hän ei tullut suoralla lennolla Suomeen.

Aiemmin tänään kerrottiin, että Husissa on todettu koronavirustartunta työikäisellä suomalaisella naisella. Tartunta on saatu Milanosta Pohjois-Italiasta.

Potilas on hoidossa Husissa. Hän on kuumeinen, mutta hyväkuntoinen. Nainen on eristyksissä.

Suomessa on aiemmin todettu yksi koronavirustartunta. Tartunta todettiin Kiinan Wuhanista kotoisin olevalta naiselta, joka oli matkustanut Suomeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE