Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Koronatartunnat leviävät Italiassa nopeasti – hallitus kaavailee eristystoimia

Italiassa on todettu jo lähes 80 koronavirustartuntaa, kertovat useat mediat. Tartuntojen määrä alkoi nousta jyrkästi lauantaina.

Uutistoimisto AFP:n mukaan tartuntoja on nyt todettu yhteensä 79. Luvussa ovat mukana kaksi ihmistä, joiden eilen kerrottiin kuolleen tartunnan seurauksena.

Suurin osa tartunnoista on todettu Pohjois-Italiassa. Corriere della Sera -lehden mukaan tartunnoista 54 on todettu Lombardian maakunnassa ja 17 Venetossa. Suurkaupunki Milanossa on lehden mukaan todettu yksi tartunta.

Maan pääministerin Giuseppe Conten mukaan Pohjois-Italiassa eristetään alueita, joissa on todettu paljon tartuntoja. Alueille pääsee ja niiltä voi poistua vain luvalla. Koulut ja kaupat ovat kiinni. Yleisötapahtumia, esimerkiksi Serie A:n sunnuntain jalkapallo-otteluita, on peruttu.

Jo eilen kerrottiin, että jopa 50 000:ta ihmistä on neuvottu pysymään kotosalla alueilla, joilla uusia virustartuntoja oli havaittu. AFP:n mukaan ihmisiä on kehotettu varautumaan jopa viikkojen eristykseen. Conten mukaan karanteenin pituus riippuu siitä, millaista tietoa viruksen itämisajasta saadaan, mutta liikkumisrajoitusten arvioidaan kestävän vähintään pari viikkoa.

“Emme muuta Italiaa sairaalaksi”

La Repubblica -lehden mukaan pääministeri sanoi tiedotustilaisuudessa luottavansa kansalaisten yhteistyökykyyn. Tarvittaessa poistumiskieltoja valvovat kuitenkin poliisi ja asevoimat, Conte sanoi.

– Emme muuta Italiaa sairaalaksi, Conte vakuutti lehden mukaan.

Kiellon rikkomisella voi olla rikosoikeudellisia seuraamuksia, kertoo puolestaan uutistoimisto Ansa. Uutistoimiston mukaan sairaalahoidossa on virustartunnan takia ainakin yli 30 ihmistä.

– Tämä virus on erittäin tarttuva. Vielä ei kuitenkaan ole kyse pandemiasta, Lombardian johtava terveysviranomainen Giulio Gallera sanoi tiedotustilaisuudessa.

Italia keskeytti ensimmäisten joukossa lentoliikenteen Kiinasta

Kun koronavirustartunnat alkoivat tammikuun alussa levitä Kiinasta muualle maailmaan, oli Italia ensimmäisiä maita, jotka keskeyttivät Kiinan-lentoliikenteen. Italian ensimmäiset koronavirustartunnat todettiin kahdella Kiinan Wuhanista saapuneella turistilla tammikuun lopulla Roomassa.

Pohjois-Italiassa tartunnan saaneita puolestaan saattavat yhdistää esimerkiksi sama kantabaari tai sama tuttavapiiri, viranomaiset arvioivat lauantaina. Mediatietojen mukaan tartuntojen levittäjäksi on epäilty Codognon pikkukaupungissa asuvaa miestä, joka oli helmikuun alkupuolella syönyt illallista Kiinasta hiljattain palanneen tuttavansa kanssa.

Hubein maakunnan tartuntamäärät jälleen nousussa

Kiinassa koronavirustartunnan takia kuolleiden määrä jatkaa nousuaan. Tartuntojen keskiöstä Hubein maakunnasta raportoitiin sunnuntaina lähes sata uutta kuolemantapausta. Yhteensä Manner-Kiinassa on viruksen seurauksena kuollut jo yli 2 400 ihmistä.

Suurin osa kuolemista on raportoitu miljoonakaupunki Wuhanista, josta virus lähti leviämään joulukuun lopulla.
Hongkongissa ilmestyvän South China Morning Post -lehden (SCMP) mukaan Hubein paikallisviranomaiset kertoivat sunnuntaina 630 uudesta tartunnasta. Luku on muutamia satoja suurempi kuin parina aikaisempana päivänä.

Yhteensä tartunnan saaneita on Kiinan mukaan nyt noin 77 000. Viruksen aiheuttamasta taudista toipuneita arvioidaan olevan yli 20 000, SCMP kertoo.

Kiinan ilmoittamien tartuntalukujen todenperäisyydestä on maailmalla kannettu jatkuvaa huolta. Maa on aiemmin esimerkiksi kertonut muuttaneensa tartuntojen määrittely- ja laskentatapoja sekä löytäneensä tilastoistaan päällekkäisyyksiä, mikä on vaikeuttanut lukujen seurantaa.

Koronavirustartuntoja on tavattu Kiinan lisäksi noin 30 maassa. Viime päivinä tartuntamäärän nopeasta lisääntymisestä on Italian lisäksi kerrottu esimerkiksi Etelä-Koreassa. Varhain sunnuntaina maa kertoi yli 120 uudesta tartunnasta, mikä nosti sairastuneiden määrän yli 550:n. Neljä ihmistä on kuollut.

Yhteensä Kiinan ulkopuolella on todettu noin 1 500 tartuntaa.

Risteilijältä päästetty japanilainen sai sittenkin tartunnan

Kiinan ulkopuolella suurin tautikeskittymä on toistaiseksi ollut risteilyalus Diamond Princessillä, jonka Japani määräsi kuun alkupuolella eristykseen. Karanteenia on kuluneella viikolla purettu, ja laivalta on keskiviikosta lähtien päästetty lähes 1 000 matkustajaa, jotka eivät testien perusteella ole saaneet tartuntaa.

Japanissa on kuitenkin nyt ilmennyt tapaus, jossa laivalta päästetyn paikallisen naisen on myöhemmässä testissä todettu saaneen viruksen. Tämä on nostanut esiin kysymyksen, miten tehokas karanteeni todellisuudessa on ollut.

Aluksella oli alun perin noin 3 700 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Yli 600:n tiedetään saaneen covid-19-tartunnan.

Venäjä kiisti syytökset valeuutiskampanjasta

Viruksen levitessä ovat etenkin sosiaalisessa mediassa levinneet myös erilaiset siihen liittyvät virheväittämät ja suoranaiset valeuutiset.

Yhdysvallat on syyttänyt Venäjää koordinoidusta valeuutiskampanjasta. Yhdysvaltojen mukaan Venäjään yhdistetyt sosiaalisen median tilit ovat levittäneet perättömiä salaliittoteorioita, joiden mukaan Yhdysvallat olisi viruksen takana.

Yhdysvaltojen mukaan Venäjän kampanja haittaa viruksen leviämisen ehkäisyä etenkin Aasiassa ja Afrikassa, koska se nostattaa epäluuloja läntistä apua kohtaan.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova kiisti lauantaina syytökset ja nimitti niitä tarkoitukselliseksi vääristelyksi.
STT–Mari Areva, Merja Puisto

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE