Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Koskee 8 maan kansalaisia – Trumpin asettamalle maahantulokiellolle korkeimman oikeuden lupa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Yhdysvaltojen korkein oikeus on päättänyt, että presidentti Donald Trumpin asettama maahantulokielto voi tulla voimaan kokonaisuudessaan.

Kiellon uusin versio koskee kahdeksan maan kansalaisia. Maista kuusi on muslimienemmistöisiä. Asiasta kertoo muun muassa Washington Post.

Alemmat oikeusasteet olivat jäädyttäneet kiellon voimaantulon.

Maahantulokiellon lainmukaisuuden arviointi jatkuu edelleen alemmissa oikeusasteissa. Korkeimman oikeuden päätös merkitsee ainoastaan, että kielto saa olla voimassa sillä välin, kun oikeusprosessit sen lainmukaisuuden arvioimiseksi jatkuvat.

Kahdeksan maan kansalaisten maahantulokielto on presidentti Trumpin kolmas yritys rajoittaa tiettyjen maiden kansalaisten tuloa Yhdysvaltoihin. Kaksi edellistä kieltoa kohdistuivat pelkästään muslimienemmistöisten maiden kansalaisiin.

Trump ehdotti vaalikampanjansa aikana, että Yhdysvallat kieltäisi kaikkia muslimeja tulemasta maahan toistaiseksi. Kieltolistojen arvostelijat ja osa kieltoja oikeudessa käsitelleistä tuomareista pitävät kaikkia kolmea maahantulokieltoa peiteltyinä yrityksinä estää muslimien maahantulo ja sitä kautta perustuslain vastaisena syrjintänä.

Listalla myös Pohjois-Korea ja yksittäisiä venezuelalaisia.

Korkeimman oikeuden päätöksellä voimaan toistaiseksi tuleva maahantulokielto koskee Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian, Syyrian, Tshadin ja Pohjois-Korean kansalaisia sekä yksittäisiä Venezuelan hallinnossa työskenteleviä venezuelalaisia perheineen.

Pohjois-Korean ja yksittäisten venezuelalaisten lisääminen listalle muslimienemmistöisten maiden rinnalle saattaa helpottaa kiellon puolustamista oikeudessa.

Käytännössä kielto koskee kuitenkin edelleen pääasiassa muslimeita, sillä vain hyvin harvalla pohjoiskorealaisella on mahdollisuutta edes yrittää matkustaa Yhdysvaltoihin, ja listalla olevien venezuelalaisten määrä on pieni.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE