Politiikka
20.8.2025 09:13 ・ Päivitetty: 20.8.2025 09:13
Koskela vaatii hallitusta lopettamaan ”kiusallisen jahkailun” – ”Gazassa lapsia kuolee nälkään”
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoo, että Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio nyt. Koskela väittää, ettei pääministeri Petteri Orpon (kok.) lupaus siitä, että Suomi tekee asiassa kaikkensa, pidä paikkaansa.
Koskela kommentoi asiaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Tampereella keskiviikkona.
- Läpi kesän olemme joutuneet seuraamaan kiusallista jahkailua asiasta, jonka tulisi olla päivänselvä. Gazassa lapsia kuolee nälkään, ja Israel tappaa siviilejä jopa avustuspisteillä, Koskela sanoi kokouksessa pitämässään puheessa.
Koskela sanoo, että Palestiinan valtion tunnustaminen pitäisi tuoda eduskunnan päätettäväksi, koska hallitus ja presidentti ovat kysymyksessä erimielisiä.
Hän viittasi presidentti Alexander Stubbin kantaan, jonka mukaan presidentti olisi valmis hyväksymään esityksen tunnustamisesta, jos sellainen tulisi.
- Perustuslain mukaan tilanteessa, jossa presidentti ja hallitus ovat ulkopolitiikan linjoista erimielisiä, asia voidaan antaa eduskunnan päätettäväksi. Valtioneuvoston tulisi antaa asia pikimmiten eduskunnalle, koska hallitus ei kykene muuhun kuin riitelyyn, Koskela sanoi.
HALLITUSPUOLUEISTA perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat Palestiinan valtion tunnustamista.
Palestiinan valtion tunnustamisen lisäksi Koskela vaatii, että EU:n ja Israelin assosiaatiosopimus pitäisi jäädyttää ja asekauppa Israelin kanssa lopettaa.
Koskela otti kantaa myös hallituksen talouspolitiikkaan, joka on sisältänyt runsaasti leikkauksia muun muassa julkisiin palveluihin ja sosiaalitukiin.
Koskela kuvaili työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen poistamista yhdeksi Orpon hallituksen haitallisimmista leikkauspäätöksistä. Hän sanoi, että korotuksen poistaminen on leikannut työttömien vanhempien kuukausituloista 150-285 euroa.
Koskelan mukaan vasemmistoliitto palauttaisi lapsikorotuksen. Korotuksen palauttaminen on peräti puolueen keskeisimpiä tavoitteita.
- Se olisi hyvin kohdentuva ja tehokas toimi lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Kustannukset olisivat noin 70 miljoonaa vuodessa, Koskela sanoi.
HÄN otti kantaa myös valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ensi vuoden budjettiesitykseen, jota hallituksen on määrä puida syksyn budjettiriihessä. Koskelan mukaan esitys tarjoilee ”kylmää kyytiä” pienituloisille, työttömille ja vähävaraisille perheille.
Koskela sanoi, että vasemmistoliitto tekisi toisenlaisia valintoja. Hän ei kuitenkaan ottanut puheessa juurikaan kantaa siihen, mistä puolue hakisi säästöjä tai miten se toisaalta hankkisi lisää tuloja valtion kassaan.
Valtiovarainministeriö on laskenut, että Suomen julkisesta taloudesta pitäisi säästää ensi vuonna noin miljardi euroa lisää, jotta valtion velkaantumista saadaan hidastettua.
Yhtenä tulonhankkimiskeinona puoluejohtaja kuitenkin väläytti ”miljonääriveron” käyttöönottoa.
- Me laittaisimme yksityisille terveysjäteille ojennetut eurot julkisiin terveyspalveluihin. Me säätäisimme miljonääriveron sosiaaliturvan leikkaamisen sijaan, Koskela sanoi.
VASEMMISTOLIITON eduskuntaryhmä pitää kesäkokouksensa keskiviikkona ja torstaina Tampereella. Kokoukseen osallistuvat puolueen kansanedustajien lisäksi muun muassa puolueen edustajat Euroopan parlamentista.
Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki tiistaina menehtyneen SDP:n kansanedustajan Eemeli Peltosen muistolle. Peltosta muistettiin myös monissa kokouksessa pidetyissä puheissa.
Kokouksessa kuultiin lisäksi Tampereen pormestarin Ilmari Nurmisen (sd.) tervehdys.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.