Politiikka
24.5.2019 10:29 ・ Päivitetty: 24.5.2019 10:29
”Kotimainen elintarvike on lähes aina ulkomaista vaihtoehtoa ilmastoystävällisempi” – SEL vetoaa suomalaisen ruuan puolesta
Suomen Elintarviketyöläisten liiton (SEL) mielestä ilmastonmuutoksen torjunta on aiheellisesti noussut keskeiseksi tavoitteeksi Suomessa. Liiton mielestä kotimaisen ruuan valitseminen on ilmastoteko, eikä kulutusta saa ohjata verotuksella ulkomailla valmistettujen elintarvikkeiden suuntaan.
– Kotimainen elintarvike on lähes aina ulkomaista vaihtoehtoa ympäristö- ja ilmastoystävällisempi, kun esimerkiksi maiden rajoja tai valtameriä ylittäviä kuljetusmatkoja ei tarvita, liitto linjaa tiedotteessaan.
SEL kuitenkin vastustaa esimerkiksi liha- ja maitotuotteiden haittaveroja, joita on perusteltu ilmastosyistä. Liitto katsoo, etteivät haittaverot todennäköisesti vaikuttaisi juurikaan kulutukseen vähentävästi.
– Sen sijaan haittaverot ohjaisivat kulutusta tuoteryhmien sisällä edullisempiin tuotteisiin, mikä suosisi usein ulkomailla valmistettuja elintarvikkeita kotimaisten sijaan. Ulkomailta Suomeen tuotavan ruuan lisääntyminen vain rasittaisi lisää ilmastoa ja ympäristöä.
Elintarviketyöläisten liitto muistuttaa, että myös valtion ja kuntien elintarvikehankinnoissa on otettava huomioon hankintojen ilmastovaikutukset. Kuntapäättäjät ovat liiton mukaan avainasemassa siinä, lisätäänkö kuntien elintarvikehankinnoissa kotimaisen ruuan osuutta.
– Kotimaisilla elintarvikehankinnoilla on kuntalaisten todella vahva tuki. SEL:n Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan peräti yhdeksän kymmenestä suomalaisesta haluaa, että kunnan, esimerkiksi päiväkotien ja koulujen elintarvikehankinnoissa suositaan kotimaista ruokaa, vaikka se nostaisi hankintahintaa.
SEL muistuttaa, että kotimaisen ruuan suosimisesta hyötyvät kaikki myös työpaikkoina, verotuloina, parempina julkisina palveluina sekä pienempinä sosiaaliturvamenoina.
SEL:n liittovaltuusto oli koolla tänään Kirkkonummella.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.