Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

8.3.2023 15:12 ・ Päivitetty: 8.3.2023 15:12

”Koulun pitäisi olla kaikille turvallinen” – opetusministeri kommentoi Vesalan tapahtumia

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

– Vesalan tapaus on hirvittävä tragedia ja alleviivaa sitä, kuinka tärkeää on jatkaa työtä koulujen turvallisuuden ja nuorten hyvinvoinnin eteen, opetusministeri Li Andersson (vas.) toteaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hän kommentoi tapausta, jossa 13-vuotiaan oppilaan epäillään puukottaneen koulun toista oppilasta kotitalouden oppitunnilla Helsingissä Vesalan peruskoulussa keskiviikkona.

-  Tästä herää järkyttynyt tunne. Tällaista ei pitäisi koulussa tapahtua. Koulu on kuitenkin paikka, jonka pitäisi olla kaikille lapsille ja nuorille turvallinen. Heillä pitää olla oikeus keskittyä oppimiseen, Andersson sanoo STT:lle.

-  Tämänkaltaiset tapaukset ovat onneksi Suomessa hyvin harvinaisia.

Ministeri sanoo, että on äärimmäisen tärkeää, että panostukset nuorten palveluihin, nuorten parissa työskenteleviin ammattilaisiin ja nuorten tukemiseen jatkuvat seuraavalla vaalikaudella, jotta vastaavia tapauksia voidaan entistä paremmin ehkäistä ennalta.

ANDERSSON painottaa, että toimenpiteisiin on ryhdytty kuluvalla vaalikaudella.

-  Meillä on ollut lainsäädäntöhanke koulussa tapahtuvan väkivallan ja kiusaamisen ennaltaehkäisyksi, jonka puitteissa on tehty konkreettisia lakimuutoksia, joiden tavoitteena on koulujen työrauhan vahvistaminen ja opetushenkilökunnan toimivaltuuksien lisääminen kurinpidollisissa päätöksissä.

Lisäksi vuoden alussa annetussa lisätalousarviossa annettiin lisärahoitusta nuorisorikollisuuden torjumiseen tähtäävään toimintaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU