Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kreikassa voimakas maanjäristys, rakennuksia on sortunut Turkissakin – ihmisiä on jumissa raunioissa

LEHTIKUVA / AFP

Kreikassa Egeanmerellä Samosin saaren tuntumassa on tapahtunut maanjäristys, jonka voimakkuus on ollut 6,6.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Järistys on tuntunut sekä Kreikassa että Turkissa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan järistyksen voimakkuus olisi ollut jopa suurempi, 7,0.

Kreikassa järistys on tuntunut muun muassa Kreetan saarella ja pääkaupunki Ateenassa asti.

– Useat rakennukset ovat vahingoittuneet, Samosin saaren apulaispormestari Michalis Mitsios sanoi.

Paikallisen televisiokanavan mukaan maanjäristys on aiheuttanut Samosin saarelle “minitsunamin” ja rakennusvahinkoja.

Turkissa järistys on tuntunut etenkin maan länsirannikolla.

Turkin median mukaan maanjäristys on aiheuttanut tuhoja ainakin yhdessä Turkin suurimmista kaupungeista, Izmirissä. Turkkilaisen median kuvissa näkyy Izmirin sortuneita rakennuksia. Monet ihmiset ryntäsivät paniikissa ulos kodeistaan järistyksen alkaessa.

Ei vielä tietoa mahdollisista uhreista.

Turkkilaismedia Daily Sabahin mukaan järistys aiheutti Izmirin maakunnassa sijatsevassa Seferihisarissa tulvintaa kaduilla.

Järistys on tuntunut myös Turkin suurimmassa kaupungissa Istanbulissa, turkkilaismedia kertoo.

Tietoja mahdollisista loukkaantuneista tai kuolonuhreista ei ole vielä kerrottu.

Turkkilaislehti Cumhuriyet kertoo, että Izmirin kuvernöörin mukaan viranomaisilla ei ole vielä tietoa mahdollisista uhreista, mutta asiasta kerrotaan lisää, kun tietoja saadaan.

Ympäristöministeri Murat Kurumin mukaan joitain ihmisiä on kuitenkin jumissa raunioissa.

Izmirin pormestarin mukaan noin 20 rakennusta kaupungissa on sortunut, turkkilainen uutistoimisto Anadolu Ajansi kertoo.

Uutista päivitetty klo 15.20.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE