Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Krista Kiuru avasi valmiuslain pykäliä 86 ja 88 – “Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on jo nyt isompi kuin maaliskuussa 2020”

Lehtikuva

Valtioneuvosto on päättänyt antaa eduskunnalle esityksensä neljän valmiuslain pykälän käyttöönotosta. Käsittelyn on määrä alkaa eduskunnassa maanantaina.

Rane Aunimo

Demokraatti

Perhe- peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoo perjantaina hallituksen tiedotustilaisuudessa, että koronakriisin pahenemisen vuoksi valtioneuvosto on tehnyt järeitä päätöksiä. Hän avasi kahta pykälää infossa.

– Valmiuslaki on järein juridinen keino tämän yleisvaarallisen taudun torjunnassa. Käyttöön on otettu nyt tässä tilanteessa valtioneuvoston päätöksin nämä valmiuslain pykälät 86 ja 88 ja nämä lähetetään nyt eduskunnan arvioitavaksi.

Valmiuslain 86 §:ssä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden toiminnasta. Valmiuslain 88 §:ssä säädetään sosiaali- ja terveyspalveluista sekä terveydensuojelusta.

– 86:n toimivaltuuksilla ohjataan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä koko valtakunnan alueella.  STM ja Avi voivat määrätä päätöksillään niin kunnallisia kuin yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä ja palvelutuottajia muuttamaan toimintaansa koronaviruksen leviämisen estämiseksi ja siten väestön terveyden suojelemiseksi covi19-taudilta.

– Pykälässä 88 on kysymys väliaikaisesti mahdollisuudesta luopua terveydenhuoltolain mukaisesti kiirettömän hoidon määräaikojen noudattamisesta. Tämä mahdollistaa siis sen, että terveydenhuollon toimintayksiköt voivat siirtää resurssejaan kiireettömästä hoidosta koronainfektioon sairastuneiden hoitoon ja kiirelliseen hoitoon sekä muuhun kiirelliseen hoitoon. Tämä käytönnössä tarkoittaa sitä, että niillä sairaanhoitopiireillä, jossa tosiasiallisesti hoidon tarve on lisääntymässä myöskin työvälineitä on enemmän ottaa sitten välineitä käyttöön tämän kuormituksen alentamiseksi.

Kiurun mukaan tehohoidon tarve on lisääntynyt Husin sairaaloissa viime aikoina, mutta tarve tulee viiveellä muuallekin.

Lisää aiheesta

– On hyvä myös todeta, että tällä hetkellä sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on jo nyt isompi kuin maaliskuussa 2020.

Kiurun mukaan kiireettömän hoidon määräajoista luopuminen ei saa vaarantaa potilaiden terveyttä, joten asia ei ole helppo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE