Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Krista Kiuru: Tästä hallitus ei saa kiitosta – karu käyrä osoittaa SDP:n aiemman väitteen todeksi

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja SDP:n kansanedusta Krista Kiuru (oikealla) kyselytunnilla eduskunnassa 14. syyskuuta.

Valtiovarainministeriö kertoi tänään, miten Juha Sipilän (kesk.) hallituksen budjettiesitys vaikuttaa tulonjakoon. Arvioinnin mukaan pienituloisten tulot tippuvat ja suurituloisten nousevat.

Talousarvioesityksen muutokset kasvattavat käytettävissä olevia tuloja vuonna 2018 seitsemällä kymmenestä kotitaloudesta verrattuna käytettävissä oleviin tuloihin vuonna 2018.

VM:n esittelemä käyrä on kuitenkin pienituloisten kannalta karua katsottavaa: kolmanneksi alimmassa kymmenyksessä tulomuutos on lähellä nollaa ja kahdessa alimmassa kymmenyksessä talousarvioesityksen muutokset vähentävät käytettävissä olevia tuloja.

 

 

SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Krista Kiuru toteaa VM:n selvityksen osoittavan, että SDP:n pitkään toistama väitös eriarvoisuuden kasvusta pitää paikkaansa.

Lisää aiheesta

Demariedustajat puuttuvat jälleen huomenna oppositiosta käsin hallituksen eriarvoistavaan politiikkaan, kun budjettiesitystä aletaan aamusta alkaen käsitellä eduskunnassa.

– Me olemme jo aikaisemmin korostaneet, että taloutta olisi pitänyt oikeudenmukaisemmin tasapainottaa, jotteivät kaikkein heikoimmat joudu vastuuseen. Tältä osin eriarvoisuus on selkeästi kasvanut tämän hallituksen toimenpitein. Ne, joilla on ollut jo paljon, saavat vielä enemmän. Ne, joilla on todella vähän, ovat joutuneet vastaamaan talouden tasapainottamisesta tavalla, joka on johtanut siihen, että tulo- ja varallisuuserot kasvavat entisestään, Kiuru kritisoi hallituksen toimia.

Hän epäilee myös, että VM:n selvityksestä saattaisi yhä puuttua joitakin lukuja, jotka voisivat osoittaa, että pienituloisten tulojen negatiivinen kehitys olisi vieläkin heikompi.

Kiurun mukaan SDP:n viesti hallitukselle onkin, että kasvu ja tulevaisuus kuuluu kaikille.

SDP penää hallitukselta huomisessa budjettikeskustelussa myös rakennemuutoksia.

– Nyt on perhevapaamalli sisällä. Entä muuta? Missä on oppivelvolisuuden pidentäminen, missä ovat monet muut uudistukset, jota tämä aika tarvitsisi? Kiuru kysyy.

Hän valittaa myös tulevaisuusinvestointien puutetta.

– Koulutuksesta on leikattu ihan hirveästi ja summat siihen ovat pieniä palautuksia. Aitoja investointeja ei tulevaisuuteen ole, hän ihmettelee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE