Uutiset
8.12.2020 07:11 ・ Päivitetty: 7.12.2020 14:14
Kristilliset sosialidemokraatit onnittelevat uutta Turun piispaa Mari Leppästä – Kirkon strategiassa vahva uudistumisen halu
Kristilliset sosialidemokraatit pitivät vuoden 2020 kevät – ja syyskokouksensa lauantaina 5.12 etäkokouksina. Puhetta molemmissa kokouksissa johti europarlamentaarikko Eero Heinäluoma. Kokous lähetti onnittelut uudelle Turun piispalle Mari Leppäselle.
Mari Leppänen korosti piispanvaalin aikana kaikille avointa kirkkoa ja kykyä elää mukana ihmisten arjessa. Piispanvaalin tulos tuo myös kirkon johtoa enemmän jäsenistönsä näköiseksi. Seurakunnat muodostuvat naisista, miehistä, nuorista ja vanhoista ihmisten vapaaehtoisen jäsenyyden kautta. Kirkon vahvuus syntyy kyvystä kuulla ja kulkea ihmisten rinnalla.
Tärkeintä on nähdä toinen ihminen ja kuulla häntä
Syyskokous antoi myös julkilausuman.
– Tämän vuoden joulunvietto on erilaista koronaepidemian takia. Terveyssuositukset ohjaavat välttämään kokoontumisia ja tapaamisia. Joulun aika on normaalistikin monelle yksinäistä aikaa ja nyt rajoitukset johtavat helposti yksin jäämiseen. Meistä jokainen voi nyt tehdä joulun hyvän teon ja ottaa yhteyttä naapuriin, kaukaiseen sukulaiseen tai tuttavaan. Tapoja on korona-aikanakin monia. Tärkeintä on nähdä toinen ihminen ja kuulla häntä. Tätä työtä seurakunnat ympäri maata tekevät tänäkin jouluna, mutta siinä työssä tarvitaan meitä kaikkia seurakuntalaisia, julkilausumassa todetaan.
Kirkon ovet on pidettävä auki kaikille
Julkilausuman mukaan evankelis-luterilaisen kirkon uusi Ovet auki -strategia korostaa heikompien puolelle asettumista ja niiden kuuntelemista, joiden ääni ei muuten kuulu. Tarvitaan toimia tasa-arvon puolesta ja kaikenlaista vihaa ja syrjintää vastaan.
– Kirkon ovet on pidettävä auki kaikille ja kirkkoa kehitettävä jäsentensä osallistamisen ja vuoropuhelun kautta. Kirkon on uudistuttava hallinnollisesti ja sen tulee pysyä mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kristilliset sosialidemokraatit ovat vahvasti mukana tässä kirkon uudistustyössä ja toivoo, että kirkolla riittäisi rohkeutta tehdä strategian vaatimat uudistukset lähitulevaisuudessa, julkilausumassa painotetaan.
Tarja Kantola jatkaa puheenjohtajana
Kristilliset sosialidemokraatit -yhdistys kokoaa ihmisiä, joita puhuttelevat yhteiskunnalliset kysymykset, kansainvälinen solidaarisuus ja lähimmäisenrakkaus. Yhdistys toimii yhteistyössä sosialidemokraattisen puolueen, kunta- ja valtakunnan päättäjien kanssa sekä ekumeenisesti eri kirkkokuntien kanssa niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Syyskokouksessa valittiin Tarja Kantola jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana.
Kokouksen lopuksi kirkolliskokousedustaja ja puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Joni Kumlander kertoi kirkolliskokouksen ja puolueen ajankohtaisista asioista.
https://kristillisetsosialidemokraatit.yhdistysavain.fi
Facebook: Kristilliset sosialidemokraatit. Instagram: Kristilliset demarit
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.