Kotimaa

Kristittyjen määrässä tapahtui merkittävä käänne

Jari Soini
Jari Soini
Jari Soini

Yli 1000 vuoden ajan Euroopassa oli enemmän kristittyjä kuin missään muussa maanosassa. Vuoden 2017 jälkeen on tapahtunut merkittävä muutos. Nyt ensimmäistä kertaa maanosittain laskettuna eniten kristittyjä on Afrikassa, kaikkiaan 599 miljoonaa, kasvua 17 miljoonaa vuodessa, kertoo uusin World Watch -tilasto.

Afrikkalaisten kristittyjen määrä on ohittanut Latinalaisessa Amerikassa asuvien kristittyjen määrän, joita lasketaan nyt olevan 597 miljoonaa, kasvua vuodessa kuusi miljoonaa. Euroopassa on tällä hetkellä 550 miljoonaa kristittyä, laskennallisesti neljän miljoonan vähennys vuodessa. Aasian kristittyjen määrä tavoittanee eurooppalaisten kristittyjen määrän muutamassa vuodessa.

Kristittyjen määrä laskee voimakkaasi Lähi-idässä. Kristittyjen vainot ja monet konfliktit ovat johtaneet muun muassa laajaan maastamuuttoon, Suomen luterilainen kirkko tiedottaa.

Maailman kahden valtauskonnon, kristinuskon ja islamin, kasvu jatkuu, ja maailman uskonnollisuus vahvistuu. Arvioiden mukaan vuonna 2050 kristityt ja muslimit muodostavat 64 prosenttia koko maailman väestöstä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat