Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KRP: Maatalousalan ihmiskaupan vastaisessa tehovalvonnassa paljastui liki 30 väärinkäytöstä

iStock
Marjoja poimitaan kausityönä. Kuvituskuva.

Maatalousalan ihmiskaupan vastaisessa valvonnassa tuli Suomessa esiin vajaat 30 väärinkäytöstä, kertoo keskusrikospoliisi. Viranomaiset valvoivat elokuussa tehostetusti maatalousalan kohteita, muun muassa marjatiloja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rikoskomisario Johannes Siirilä kertoo, että neljässä epäillyssä tapauksessa työntekijät olivat joutuneet maksamaan työnvälittäjälle niin sanottua kynnysrahaa, eli maksamaan siitä, että he saavat työpaikan. Tapauksissa epäillään työnvälityksen maksukiellon rikkomista.

Lisäksi havaittiin 20 tapausta, joissa oli työskennelty ilman työlupaa sekä kolme tapausta, joissa epäillään luvattoman ulkomaisen työvoiman käyttöä.

-  Työnantajan tulee olla perillä ulkomaalaisten työnteko-oikeudesta niin työsuhteen alkaessa kuin myöhemmin työsuhteen aikana, Siirilä toteaa tiedotteessa.

POLIISIN, aluehallintoviraston ja Rajavartiolaitoksen tarkastamia kohteita oli noin 1  600. Niistä paikkoja oli runsas sata, henkilöitä noin 750 ja asiakirjoja vajaa 800.

Poliisin mukaan merkittävä osa valvonnassa tarkastetuista henkilöistä oli Ukrainan sotaa paenneita, jotka työskentelevät maatalousalalla pääasiassa kausityöntekijöinä.

Poliisi toteaa, että maatalousalalla työskentelevät ulkomaalaiset kausityöntekijät eivät välttämättä ole tietoisia Suomen lainsäädännöstä ja voivat olla haavoittuvassa asemassa työntekijän oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Tähän voi liittyä muun muassa palkanmaksun ja työaikakirjanpidon puutteita sekä vähimmäispalkkoja koskevia rikkomuksia.

TEHOSTETTU valvonta oli osa Europolin koordinoimaa eurooppalaista yhteistyötä. Europolin mukaan erityisesti kausityöntekijöillä on riski joutua työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhriksi Euroopassa.

Maataloudessa Euroopan unioniin kuuluvista maista tulleita uhreja havaitaan hyväksikäytettävän ympäri vuoden, kun taas EU:n ulkopuolelta tulleita käytetään usein hyväksi osana kausityövoimatarvetta.

Valvontaviikkoihin osallistuneissa Euroopan maissa tarkastettiin yhteensä yli 37  000 henkilöä, joista 874:ään oli kohdistunut työhön liittyviä rikkomuksia.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE