Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KRP tutkii pörssiyhtiö Konecranesiin kohdistunutta epäiltyä yrityssalaisuuden rikkomista

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Keskusrikospoliisi (KRP) tutkii pörssiyhtiö Konecranesiin kohdistunutta epäiltyä yrityssalaisuuden rikkomista ja luottamusaseman väärinkäyttöä. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet viime vuoden huhtikuussa Hyvinkäällä, missä yhtiön pääkonttori sijaitsee.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Konecranesin viestinnästä kerrotaan STT:lle, että epäily väärinkäytöksestä heräsi yhtiön sisällä viime kesänä.

-  Kesällä 2022 meidän tietoomme tuli, että eräät yhtiön työstökonehuollon liiketoiminnan avainhenkilöistä Suomessa olivat mahdollisesti yrittäneet aloittaa kilpailevaa liiketoimintaa. Tämän jälkeen olimme yhteydessä poliisiin, jotta selvitettäisiin, onko asiassa tapahtunut rikos, sanoo Brett Young Konecranesin viestinnästä.

Epäillyt eivät enää työskentele yhtiössä.

Yrityssalaisuuden rikkomisella tarkoitetaan liikesalaisuuden oikeudetonta ilmaisemista tai käyttöä siten, että sillä tavoitellaan taloudellista hyötyä tai toisen vahingoittamista. Rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

KONECRANES ei kommentoi epäiltyjen määrää. Käräjäoikeuden julkisten tietojen perusteella epäiltyjä on ainakin kaksi. KRP:n mukaan heidän lisäkseen asiaan liittyy myös muita ihmisiä, joiden mahdollista osallisuutta selvitetään edelleen.

KRP:n tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Mikko Laaksosen mukaan tapauksen tutkinta on vielä niin kesken, ettei siitä voida kertoa tarkemmin julkisuuteen.

-  Esitutkinnassa on vielä sen verran selvittämättömiä asioita, että en lähde sitä tässä vaiheessa valitettavasti enempää avaamaan, Laaksonen sanoi STT:lle.

Konecranes valmistaa nostolaitteita konepaja- ja prosessiteollisuudelle, telakakoille, satamiin ja terminaaleihin. Yhtiö kertoo sivuillaan, että sillä on noin 16  500 työntekijää 50:ssä eri maassa. Yhtiön liikevaihto oli toissa vuonna lähes 3,2 miljardia euroa.

Jecaterina Mantsinen, Maria Rosvall / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE