Kotimaa

KRP tutkii videota, jolla Turun puukottaja lukee aiemmin löytynyttä manifestiaan

Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Turkulaisten tuomia kukkia Puutorilla 29.8. 2017.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Turkulaisten tuomia kukkia Puutorilla 29.8. 2017.
Lehtikuva/Heikki Saukkomaa
Turkulaisten tuomia kukkia Puutorilla 29.8. 2017.

Poliisilla on hallussaan Turun puukotusten pääepäillyn kirjoittaman julistuksen lisäksi video, jossa tämä esiintyy itse, kertoi torstaina tutkinnanjohtaja Olli Töyräs.

– Keskusrikospoliisilla on hallussaan tämän henkilön itsensä kuvaama video, jossa hän suusanallisesti kertoo sitä manifestia tai lausuu sitä ääneen. En puutu siihen sisältöön, enkä kommentoi, millä kanavalla video on julkaistu, Töyräs sanoi.

Hän kuitenkin lisäsi, että videota on jaettu sosiaalisessa mediassa. Asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat.

Töyrään mukaan poliisi sai ensin haltuunsa käsinkirjoitetun julistuksen ja videon sen jälkeen. Manifestin ja videon läpikäyminen on Töyrään mukaan tällä hetkellä yksi tutkinnan prioriteeteista.

Puukotusten pääepäilty Abderrahman Bouanane on myöntänyt puukottaneensa toissa viikon perjantaina kymmentä ihmistä Turun keskustassa.

Iskussa kuoli kaksi ja haavoittui kahdeksan.

Bouanane on vangittuna epäiltynä kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta yrityksestä. Hän ei ole myöntänyt, että epäillyt teot olisivat olleet murhia ja niiden yrityksiä.

Ruotsalaislehdet: Etsintäkuulutettu on Uzbekistanissa syntynyt suomalaismies

Pian puukotusten jälkeen kansainvälisesti etsintäkuulutettu henkilö on 23-vuotias suomalaismies, joka on syntynyt Uzbekistanissa. Asiasta kertoivat ruotsalaislehdet Expressen ja Aftonbladet.

Ruotsin poliisi on lähettänyt alueellisille poliiseille pyynnön ottaa mies kiinni, jos tämä tavataan. Poliiseja on varoitettu, että mies saattaa olla vaarallinen, Expressen kertoi.

Ruotsin poliisilla ei lehden mukaan ole tiedossa, että mies oleskelisi maassa, vaan ohjeistus on annettu Suomen läheisyyden takia.

23-vuotiaasta miehestä ei ole tietoja Ruotsin maahanmuuttoviraston järjestelmissä, Aftonbladet kertoi.

Tutkinnanjohtaja Töyräs ei torstaina kommentoinut ruotsalaislehtien tietoja.

Jecaterina Mantsinen, STT

 

 

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat