Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

KSML: Posti käyttäisi verovaroja lehtien jakeluun

Posti esittää kuljetustukea, että haja-asutusalueiden ihmiset saisivat sanomalehtensä aamupäivällä.

Postin mielestä sanomalehtien jakelua haja-asutusalueilla olisi syytä tukea verovaroilla, kirjoittaa Keskisuomalainen. Näin taattaisiin, että lehden tilaajat saisivat maaseudullakin päivän lehden aamupäivällä.

Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen perustelee ehdotustaan sillä, että sanomalehtien jakelu kallistuu vuosi vuodelta, koska lehtiä ja muuta postia on vähemmän. Tuki olisi vaihtoehto hintojen korottamiselle tai sille, että posti heikentää palveluitaan.

Posti myöhensi kevään aikana jakeluaikojaan niin, että posti saapuu nykyisin koteihin kello 18 mennessä, kun se ennen tuotiin ennen kello 16:ta.

Malisen näkemys on, ettei tukea tarvittaisi ikuisesti, koska ennen pitkää sanomalehdet muuttuvat kokonaan digitaalisiksi.

Posti ja mediayhtiöt ovat aiemminkin ehdottaneet erilaisia ratkaisuja sanomalehtien jakelun ongelmaan. Posti ehdotti muutama vuosi sitten, että se ja mediatalot perustaisivat jakeluyrityksiä yhdessä. Mediatalot eivät ehdotukselle lämmenneet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE