Politiikka

Ksml: Vihreiden Aalto torjuu ”kolme jakkaraa” – ”Voi tuoda esteellisyysongelmia rahasta päätettäessä”

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Touko Aalto ehdottaa, että puolueiden tulisi sopia ennen seuraavia vaaleja, etteivät ne aseta samoja henkilöitä ehdolle sekä eduskunta-, maakunta- että kuntavaaleihin.

Aalto sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa, että ”kolmen jakkaran ongelma” voi tuoda muun muassa esteellisyysongelmia esimerkiksi rahasta päätettäessä.

Hänen mukaansa demokratiaan ei istu se, että samat henkilöt päättävät niin keskus-, alue- kuin paikallishallinnossa, vaikka laki turvaa oikeuden asettua ehdolle vaaleissa. Kyseessä on Aallon mukaan myös ajankäyttökysymys.

Usean puolueen nuorisojärjestöjen puheenjohtajat esittävät viikko sitten lähes samaa kuin Aalto. Nuorisojärjestöjen puheenjohtajien mukaan paras olisi kaksi kolmesta -malli, jossa yksi poliitikko voisi toimia päätöksentekijänä samanaikaisesti vain kahdella hallinnon tasolla.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat