Musiikki jatkaa tunnusteluaan iskevässä värikkyydessä ja valikoiduin tehoin. Tunkeudutaan luihin ja ytimiin. Kauneuskin punoo siihen omat surun säikeensä.

Sitten herää kieli, sen käskyttämä rytmitys kolkuttaa nakutuksin. Ooppera esittelee vihan, koston ja murheen pihamaat. Tunnelmaa tehostaa näyttämön jyrkkänä palava valaistus. Tarina on raa´an julma. Kuinka minusta tuli näin paha, kysyy Kullervo.

Tarinan tasojen lomittuminen avaa näkymiä yhä syvemmälle. Ohjaaja Kari Heiskanen on kirkastanut ohjaustaan aiemmin jo nähdystä. Kärkevyys ja valikointi on terästänyt kokonaisuutta. Joukkojen käskytys on äärimmillään, hillitön hurma ajaa kuoroakin näyttäviin elkeisiin. Onnistumisen autuus kuuluu myös kuoron laulun mahdissa.

Musiikki on synkkyydestä huolimatta värikäs, tarinan myötä se on syvästi inhimillinen. Mutta, koluttavaa on, kaikessa kaameudessaan.

Antti Mattilan lavastus on pelkistetty ja liike syntyy sijainteja vuorottelemalla. Päähenkilöiden puvustuksessa (Riitta Anttonen-Palo) on yleisankeutta, näyttävyyttä ja resuisuutta, Ilkka Paloniemen valoissa polttoa, kylmyyttä ja häikäisyä. Ohjaaja Kari Heiskasen näpeissä ylielehtiminen on saatu näyttämöllä pois karsittua. Osumatarkkuus on yhä huolekkaampaa. Ohjaus on kauttaaltaan tiivistynyt ja tehostunut.

Tieran kohtauksessa klovnerian vaikea laji onnistuu. Vastakkaisuus on hyvä taikasana.

Solistijoukko on mainio. Sopraano Johanna Rusanen-Kartano Kullervon äitinä syleilee koko suuren katsomon Kullervoa unohtamatta. Sopraano vetää sanattomaksi! Ville Rusanen Kullervona keskittyy roolin hienosäätöön ja onnistuu. Äänessä on tosin hienoista kireyttä.

Dan Karlström hakee aineksia Kimmon rooliin rohkeasti ja ymmärrystä tapaillen, äänessä sanottavan sävyjä ja tunteen kipupisteitä. Kullervon sisaren osassa Sanna Matinniemi osoitti lahjakkuutensa. Kauniisti väräjävä sopraano, soiva ja sointuva. Toinen nuori onnistuja oli Niina Keitel Sepän nuorena vaimona. Uskalias mutta tyylikäs rooli, laulu kulkee vaivatta täyteläistymistä kohti.

Hannu Forsbergin (Kalervo) erityisen lämmin ja soiva baritoni kaipaa vain lisävolyymiä ja ehkä pontta. Birthe Wingren Sokeana laulajana oli löytö. Selkeä artikulointi ja persoonallinen äänensävy, uskottava osasuoritus. Unto (Niklas Spångberg) ja hänen vaimonsa (Tiina Penttinen) onnistuivat olemaan tylyyden inhoja perikuvia, Unto tiukan soinnikkuuden, vaimo läikkyvän sopraanon airueena. Petri Bäckström, Johann Tilli, Lasse Penttinen ja Markus Suihkonen kohelsivat lopun vastakuvassa kevennystä ja hengähdystä ruokkien.

Latausta esityksessä on montusta lähtien. Orkesteri tekee kunniaa säveltäjälle. Kapellimestari Hannu Lintu on seestynyt. Hillitympi harkinta osoittaa, miten selviytyä sapelitanssijohtamisen sijasta. Ehkä jokunen sisääntulo tai fraasialoitus olisi saanut olla osoittelevampi.

Sallisen Kullervo on ajattomuudessaan yhä vain ajankohtaisempi. Klassikko.

Matti Saurama