Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kulmuni sai selvittää tiukkaa maahanmuuttokommenttiaan medialle: “Niin, jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu”

Keskustan uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni piti poliittisen linjapuheensa Helsingissä keskustan puoluetoimistolla tänään.

Katri Kulmuni piti tänään keskustan puoluehallituksen yhteydessä poliittisen linjapuheensa. Sellainen jäi näkemättä viikonloppuna Kouvolassa, jossa elinkeinoministeri Kulmuni valittiin Juha Sipilän seuraajaksi keskustan puheenjohtajaksi.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Puheessaan Kulmuni lähti voimakkaasti liikkeelle sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Hän puhui muun muassa köyhyyden poistamisesta. Nämä olivat kenties teemoja, jotka eivät niin paljon näkyneet Sipilän puheissa.

Puheen jälkeen median toimesta kysyttiin, oliko sen tarkoitus olla hengennostatuspuhe vai linjapuhe. Konkreettisia ideoita puheessa oli nimittäin kovin vähän.

– Se on nimenomaan linjapuhe teemoista, jonka puolesta keskusta seisoo, Kulmuni vastasi ja kertoi säästäneensä toimittajat detaljeilta.

Sukupolvi erottaa Sipilästä.

Hän painotti medialle, kuten hän jo teki puheessaankin, että keskustan tärkeimät tehtävät ovat muun muassa pitää huolta hyvästä talouskehityksestä ja se, että hallitus saa budjettiriihistä hyviä työllisyystoimia ulos.

Kulmuni puhui myös paikallisen sopimisen puolesta. Kun häneltä kysyttiin tähän tarkennusta, Kulmuni hän sanoi, että työ on nykyisin sesonkiluonteista ja erilaista muun muassa eri alueilla. Sen vuoksi paikallinen sopiminen olisi yhteistyössä tärkeää firmoissa.

Kun Kulmunia pyydettiin määrittelemän, miten hän poikkeaa edeltäjänsä Sipilän linjasta, hän totesi olevansa seuraavan sukupolven edustaja.

Kyse on Kulmunin mukaan myös keskustan kannalta siitä, pystyykö puolue rakentamaan yhteyden seuraavaan sukupolveen.

Kulmuni oli alun alkaen hyvin epäileväinen keskustan hallitukseen lähdön suhteen. Nyt hän kuitenkin vakuutti niin puheessaan kuin medialle, että hänellä on luottamus punamultaan.

– Pystymme tekemään talouspolitiikkaa joka luo talouskasvun edellytyksiä ja huolehtii heikoimmista, hän sanoitti.

Maahanmuutosta tiukkaan sävyyn.

Kuumana käyvään julkiseen keskusteluun hoitajamitoituksesta ja uusien palkattavien hoitajien ja lääkärien määrästä elinkeinoministeri ja keskustan puheenjohtaja varoi puuttumasta.

Hän totesi vain, että hallitusohjelmassa lukee, että Suomen lakiin säädetään hoitajamitoitus 0,7.

Kulmunin mukaan sen puolesta keskusta tekee työtä ja hallitusohjelma pitää.

Katri Kulmunin linjapuheessa kuultiin myös keskustalaisittain varsin tiukkaan sävyyn lausuttu maahanmuuttopoliittinen toteamus.

“Jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu”, Kulmuni paukautti.

Hän sai selvittää medialle voimakkaita sanavalintojaan.

– Niin, jos ei ole oikeutta maassaoloon, ole hyvä ja poistu, Kulmunin sanoi ja totesi, että Suomessa on tähän liittyen laillinen järjestelmä. Eli jos turvapaikkakäsittelyn jälkeen ei saa virallista lupaa maassaoloon, täytyy poistua.

Kulmuni sanoi, että hätää kärsiviä autetaan, työvoimaakin tarvitaan mutta turvapaikkajärjestelmää ei saa väärinkäyttää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE