Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

21.4.2020 12:08 ・ Päivitetty: 21.4.2020 12:08

Kulmuni sanoo LM:lle, että arvonlisäverojen palautusta yrityksille selvitetään – automatisointi olisi jopa parin kuukauden järjestelmätason työ

Mahdollisuutta palauttaa alkuvuonna maksettuja arvonlisäveroja takaisin koronakriisistä kärsineille yrityksille selvitetään parhaillaan, kertoo valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) Lännen Medialle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kulmuni toteaa Lännen Medialle, että hallitus on tähän mennessä päättänyt nopeasti toimeenpantavista tukitoimista. Hänen mukaansa on havaittu, että alvien palauttamisen automatisointi olisi jopa parin kuukauden järjestelmätason työ. Selvityksessä on palautusten tekeminen manuaalisesti.

– Verojen maksulykkäys oli laitettavissa nopeasti liikkeelle, kun taas arvonlisäverojen palauttaminen on vaatinut suurempia lainsäädäntö- ja järjestelmämuutoksia, Kulmuni sanoo LM:lle.

Johtaja Simo Sildén Verohallinnon ohjaus- ja kehittämisyksiköstä kertoo LM:lle, että tiedot yritysten alkuvuoden alv-maksuista ovat haettavissa suhteellisen vaivattomasti. Tammi–maaliskuussa noin 250 000 yritystä on maksanut valtiolle alvia kaikkiaan lähes 2,3 miljardia euroa.

Julkisuudessa on käyty keskustelua hallituksen yrityksille myöntämien koronatukien kohdistumisesta. Tänään elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoi Twitterissä, että työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää tarkastuksen Business Finlandin myöntämästä yritysrahoituksesta.

Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) puolestaan kirjoitti, että yritystuet eivät näytä kohdentuvan riittävästi niille toimialoille ja yrittäjille, jotka ovat suurimmissa vaikeuksissa koronan takia.

– Tukiin tarvitaan korjausliike, jotta ne kohdentuvat tarvitseville eikä taitavimmille konsulttihakijoille, Andersson kirjoitti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU