Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kulmuni: “Työllisyysasteen nosto ja soteuudistus tulevat entistäkin tärkeämmiksi”

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) muistuttaa, että työllisyysasteen nosto ja soteuudistus tulevat entistäkin tärkeämmäksi, kun koronakriisin yli päästään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kulmuni sanoo, että hallitus palaa näihin asioihin, kun akuutti koronakriisi on ohi.

Hän esitteli tänään eduskunnalle hallituksen lisätalousarvioesityksen.

Eduskunta käy tänään lähetekeskustelun hallituksen lisätalousarviosta, jonka hallitus antoi perjantaina osana talouden kriisipakettia, jolla vaimennetaan koronaviruksen leviämisen talousvaikutuksia.

Kulmunin mukaan hallitus linjaa kehysriihessä laajempia toimia ja lisätalousarvioita on tulossa kevään aikana vielä lisää.

Hänen mukaansa hallitus tekee kaikkensa, jotta terveet yritykset eivät ajaudu konkurssiin.

Kulmuni sanoi puheenvuoronsa aluksi, että tällä hetkellä ollaan erittäin vaikeassa tilanteessa, jossa on uhattuna peruskivet – terveys ja turvallisuus, työ ja toimeentulo.

Lisää aiheesta

Hän lisäsi, että kriisin kestoa ja seurannaisvaikutuksia on vaikea ennakoida.

THL:lle tulossa 12,8 miljoonaa koronaviruksesta aiheutuviin menoihin.

Hallitus ehdottaa lisätalousarviossaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toimintamenoihin annetaan yhteensä 12,8 miljoonaa euroa lisämäärärahaa koronaviruksesta aiheutuviin menoihin.

Lisäykset kohdistuvat muun muassa kansalaisille osoitettavaan tiedotukseen ja valistukseen, tietojärjestelmien toimivuuden turvaamiseen ja laboratoriokapasiteetin ylläpitoon.

Tartuntatautien valvontaan ehdotetaan 26 miljoonan euron lisäystä. Lisäys kohdentuu sairaanhoitopiirien testauslaitteiden ja muiden lääkinnällisten laitteiden hankintaan sekä Huoltovarmuuskeskuksen tekemiin hankintoihin.

Yritysten rahoitustilanteen helpottamiseksi Business Finlandin valtuuteen ehdotetaan 150 miljoonan euron ja arviomäärärahaan 127,5 miljoonan euron lisäystä, joka käytetään koronaviruksesta aiheutuvien tuotantoketjun häiriöiden korjaamiseen, luovien alojen kehittämiseen sekä matkailun ja sen oheistoimintojen tukemiseen.

Valtion nettolainanotoksi tänä vuonna arvioidaan noin 2,6 miljardia euroa.

Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenoihin ehdotetaan 430 000 miljoonan euron lisäystä koronavirusepidemian aiheuttamista lisätehtävistä johtuviin menoihin

Poliisille ehdotetaan 5,6 miljoonan euron lisäystä koronavirusepidemiatilanteesta aiheutuviin lisämenoihin.

Puolustusvoimien toimintamenoihin ehdotetaan 600 000 euron lisäystä määräaikaisten sopimussotilaiden palkkausmenoihin.

Määrärahojen lisäys tämän vuoden lisätalousarvioesityksessä on 398 miljoonaa euroa.

Esitys lisää valtion nettolainanoton tarvetta hieman vähemmän eli 397 miljoonaa euroa, kun huomioidaan 0,9 miljoonan euron lisäys sekalaisissa tuloissa kulttuurin ja taiteen säätiöiden lahjoituksista.

Valtion nettolainanotoksi tänä vuonna arvioidaan noin 2,6 miljardia euroa. Valtionvelan määrän tämän vuoden lopussa arvioidaan olevan noin 109 miljardia euroa, joka on noin 44 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.

STT–Viivi Salminen

Uutista päivitetty klo 14.54.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE