Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

30.3.2021 11:54 ・ Päivitetty: 30.3.2021 11:54

Kuluttajaliitto ei lämpene esitykselle sähkönsiirtomaksuista – ”Oikeansuuntainen, mutta aivan liian kosmeettinen”

Kuluttajaliiton mukaan hallituksen esitys sähkönsiirtomaksuista ei takaa kuluttajille kohtuullisia hintoja. Liitto vaatii esitykseen muutoksia.

Demokraatti

Demokraatti

– Esitys on oikeansuuntainen, mutta aivan liian kosmeettinen, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell kiteyttää tiedotteessa.

Kuluttajaliitto katsoo, että sähkön siirtohintojen laskusta ei ole takeita, vaan ”sähkönkäyttäjän laskussa saattaa odottaa ikäviä yllätyksiä tulevina vuosina”. Kuluttajaliitto nostaa esityksestä esiin kaksi asiaa, joita liiton mukaan tulisi tarkastella erityisen kriittisesti.

Esityksen mukaan sähköyhtiöt saisivat veloittaa asiakkailtaan alijäämää sähkönsiirtomaksuina takautuvasti nykyistä pidempään. Esityksessä ehdotetaan alijäämän tasoitusjakson pidentämistä painavasta syystä yhdestä kaudesta kahteen.

– Tasoituskauden pidentäminen vähentää sähkönkuluttajan turvaa entisestään ja lisää mahdollisuuksia hinnankorotuksiin, Beurling-Pomoell sanoo.

Sähkönsiirron vuotuisen korotuskaton tulee olla nykyistä esitystä huomattavasti alhaisempi, hän linjaa. Enimmäiskorotuskaton lasku kahdeksaan prosenttiin jää Kuluttajaliiton mukaan edelleen liian suureksi.

– Kuluttajan äänen ylläpitäjänä emme missään nimessä voi hyväksyä nykyistä hallituksen esitystä ilman muutoksia kohti parempaa kuluttajan suojelua hinnankorotuksilta.

Eduskunta sai esityksen käsiteltäväkseen tammikuussa ja se on nyt valiokuntien käsittelyssä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU