Kunnat jäivät kuitenkin keskustelussa mopen osalle, kun keskusta nuoli maakuntatikkariaan ja kokoomus hurmaantui valitsemisesta ja vapaudesta. Syntyi käsitys, ettei kunnilla olisi enää merkitystä. Poliitikot voivat katsoa peiliin, jos kuntavaalien äänestysprosentti putoaa, kuten jotkut asiantuntijat pelkäävät.

Itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuonna tällaiseen skenaarioon ei pidä kuitenkaan alistua. Vielä on aika turuilla ja toreilla vakuuttaa ja vakuuttua siitä, että kuntavaaleissa on kyse isoista asioista. Tästä kertoo sekin, että ehdolla ovat miltei kaikki kansanedustajat. Viime vaaleissa nuoret, vähän koulutetut ja pienituloiset ovat äänestäneet entistä vähemmän. Sen vuoksikin toivoisi, että jo viime vaalien alhainen 58,3:n äänestysprosentti paranisi.

Valtuustoissa päätetään siitä kuuluisasta arjesta eli miten me lapset, me työikäiset ja me eläkeläiset pärjäämme. Kunnat ovat ja pysyvät maassamme yksiköinä, joiden pohjalta identiteettimme vahvimmin syntyy. Oma kunta on rakas, ja siksi sitä pitää hoitaa huolella. Uurnille on syytä sunnistaa, satoi tai paistoi, ja valita huolella oma ehdokkaansa.

Vaalit on viesti. Jos hallituspuolueet voittavat, se rohkaisee niitä jatkamaan epätasa-arvoistavaa politiikkaansa myös valtakunnan tasolla – puoliväliriihestä alkaen, jonka hallitus taktisesti siirsi kuntavaalien tuolle puolen. Jos SDP voittaa, sen viesti vahvistuu – pidetään kaikki mukana.