Toimittajat: Simo Alastalo, Johannes Ijäs

Eduskunta huokuu arvokkuutta ja kansanedustajien on käyttäydyttävä paitsi siististi samalla myös oman puolueen etua tiukasti ajaen. Eduskunnan kuppila on ollut kansanedustajille yhteydenpidon henkireikä, johon liittyy myös herkullisia – ja epäsovinnaisiakin – tarinoita. Enää kuppila ei ole kuin ennen.

Johtava tietoasiantuntija Timo Turja pitää koko eduskunnan merkittävimpänä taideteoksena Gunnar Finnen reliefiä.
Siinä on kolme miestä ja nainen, joka sitoo käärettä haavoittuneen leijonan jalkaan. Haavoittunut leijona kuvaa Suomea kansalaissodan jälkeen.

– Yksi feminismin tutkija tosin sanoi minulle, että tämä kertoo myös siitä, että Suomessa miehet katsovat ja naiset tekevät kaikki työt, eduskunnassa parikymmentä vuotta työskennellyt Turja hymyilee.

Kun katsoo eduskunnan legendaarisen kuppilan pöytiin, useimmiten paikalla olevien enemmistö on miehiä.

Vasemmistoliiton ensimmäisen kauden kansanedustaja Veronika Honkasalo aiheutti kohun kommentoidessaan kuppilakulttuuria.

Hän tviittasi pian huhtikuun vaalien jälkeen: ”Eduskunnan kuppilassa ei tarvitse kauaa istua, kun huomaa, missä patriarkaalinen valta pesii ja epäviralliset verkostot kukkivat. Miesten pöydissä, joissa miestoimittajat ja -poliitikot istuvat rinta rinnan.”

Honkasalon väitettä eivät kaikki allekirjoittaneet.

Turja muistelee erään edustajan sanoneen, että aiemmin kahvilaan kannatti tulla nähdäkseen ministereitä. Oli helppo mennä juttelemaan.

– Tänä päivänä kun ministerit tulevat kahvilaan, heillä on usein avustaja-armeija ympärillään, Turja kertaa kuulemaansa.

Avustajat saattavat prepata kuppilassa ministereitä päivän tapahtumiin. Välillä kuiskutellaan, etteivät salaisuudet kuulu naapuripöytään. Mutta usein ministerit tulevat kuppilaan myös yksin ja ovat esimerkiksi toimittajien käytettävissä haastatteluja varten.

Kuppila on säilynyt arkkitehtonisesti alkuperäisessä asussaan, mutta kuppilakulttuuri on viime vuosikymmeninä merkittävästi muuttunut.

Eduskunnan arjesta kirjan kirjoittanut vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula hahmottaa muutokselle monia syitä, joista yksi on lisärakennus Pikkuparlamentin valmistuminen vuonna 2004. Uusi talo hajautti kansanedustajat kahteen eri osoitteeseen. Myös Pikkuparlamentissa on oma ravintolansa.

Tätäkin perustavampi oli Kontulan mukaan puhemies Riitta Uosukaisen (kok.) päätös lakkauttaa ilta- ja yöaikaan järjestetyt äänestykset, joihin kansanedustajia hälytettiin ennen kännyköiden yleistymistä hakulaitteilla.

– Edustajat eivät enää sen jälkeen joutuneet roikkumaan talolla myöhäiseen yöhön siltä varalta, että täytyisi äänestää. Eräs veteraani kertoi minulle, että piippari ulottui ravintola Manalaan saakka. Sen kauemmas ei iltaistuntojen aikaan voinut mennä, Kontula sanoo.

Manalan lisäksi edustajat istuivat kuppilassa, jolla on edelleenkin täydet alkoholioikeudet. Nykyisin on äärimmäisen harvinaista, että näkisi jonkun edustajan nauttimassa kuppilassa edes pientä määrää alkoholia.

Ennen Uosukaisen päätöstä kansanedustajien paikoin aamuöihin venyneet työrupeamat loivat työpaikkakulttuuria, jossa eri puolueiden edustajat tutustuivat toisiinsa yhteisen ajanpeluun ja joskus virvoitusjuomienkin merkeissä. Tarinat noilta ajoilta ovat värikkäitä.

Eduskuntatoimittajana talvella 1990 aloittaneen Timo Haapalan mukaan tunnelman syventämiseen riitti välillä silkka väsymys.

– Täällähän käytiin kraiveleihin kiinni. Niitäkin nähtiin, Haapala sanoo.

Havaintoa tukevat myös poliittiset muistelmat ja suusta suuhun kiertävät tarinat, joihin on tallentunut tapahtumia, jotka rikkoivat talon tavanomaisen arvokkuuden – ja joskus häveliäisyydenkin rajat.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja on kirjoittanut päiväkirjoissaan Ben Zyskowiczin ja vasemmistoliiton nyt jo edesmenneen kansanedustajan Jorma Vokkolaisen yhteenotosta eduskunnan kuppilassa vuonna 1996.

– Se alkoi Vokkolaisen nimitettyä BZ:ia koplaajien äidiksi, jolloin tämä oli tyhjentänyt vesilasinsa Vokkolaisen niskaan, joka oli niin sanotusti nostanut Zyskowiczin seinälle, Tuomiojan versio tapahtumista kuuluu.

Ben Zyskowicz.

Annetaan Zyskowiczin kuitenkin itse kertoa, miten asia eduskunnan kuppilan sisällä oven lähellä eteni.

– Oli erittäin tiukka äänestys salissa. Se liittyi kauppojen aukiolon vapauttamiseen. Vaikka asiasta oli sovittu hallituspuolueiden kesken, riittävän moni vihreä lipesi eikä laki mennyt läpi. Tulin kuppilaan. Nyt jo edesmennyt kansanedustaja sanoi minulle, että nyt poika koplasit liian suuria asioita. Hän oli vahingoniloinen, ettei hallituspuolueiden sopimus mennyt läpi.

– Käytökseni ei ollut arvokasta. Minua kiukutti ja minulla oli vesilasi kädessä. Nakkasin vedet lasista hänen päälleen. Onneksi tämä kansanedustaja, jota tällä tavoin kohtelin, hillitsi riittävästi itsensä eikä tilanne eskaloitunut sen pahemmaksi, Zyskowicz kertoo ja toteaa katuvansa tapahtunutta.

Anna Kontulan mukaan epämuodollisemman kanssakäymisen vähentyminen on tapahtunut samalla, kun naisten osuus kansanedustajissa on lisääntynyt.

– Tästä on tullut enemmän työpaikka, johon tullaan töihin ja yritetään puristaa työt kohtuulliseen aikaan, jotta ehditään näkemään lapsia ennen kuin ne menevät nukkumaan. Naisten määrän hidas kasvu on tuonut perhevelvoitteet eri tavalla pintaan.

Vielä 1970-luvulla eduskunta oli erittäin miesvaltainen paikka ja asiat tapahtuivat miesjohtoisesti.

– Miesten suuri osuus saneli säännöt. Myös miehen malli oli sellainen, että isän kotonaolo alkoi tulla vasta uutena asiana agendalle.

Miesvaltainen ilta-aikaan painottunut epämuodollisuus näkyi kuppilan lisäksi eduskuntaryhmien huoneissa, joissa oli Kontulan mukaan ennen baarikaapit. Yläkerrassa järjestettiin joskus tanssiaisiakin.

– Yksi veteraani kertoi, että täällä oli jopa joku, joka osasi soittaa haitaria ja säestää tanssia.

Nyt siis puhutaan tarinoista, jotka liittyvät 1980–90-lukuihin. Tänä päivänä jopa eduskunnan toimittajapikkujoulut on järjestettävä yhtenä päivänä ja talosta on poistuttava ennen puoltayötä.

Entisen eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen muistelmien mukaan keskustan ryhmähuoneessa pelattiin takavuosina Lapissa suosittua tuppi-korttipeliä.

Myös Haapala muistaa entisaikojen vilkkaamman iltaelämän.

– Viidennen kerroksen ryhmähuoneissa oli illalla esimerkiksi kyselytuntien jälkeen paljon levottomampaa meininkiä.

Haapalan mukaan jokaisessa ryhmäkansliassa oli jonkun sortin jälkipelit käynnissä. Ajoittain tilanteet eskaloi­tuivat.

– Onhan tuossa Pater noster -hississäkin eräs kansanedustaja pyörähtänyt nukahtaneena muutaman kierroksen, kunnes hänet vedettiin sieltä pois. Hän heräsi ja rupesi huutamaan skandaali, skandaali. Kunnes tajusi, että hän on itse se skandaali, Haapala kertoo.

Vanhaan aikaan kuppilassa saattoi pikkujouluna olla pöytä täynnä kaljapulloja tai viiniä. Tilannetta muutti Haapalan mukaan vuoden 2008 vaalirahakohu. Kehitystä vauhditti kännykkäkameroiden ilmaantuminen.

– Ajattelepa nyt sellaista olutpullopöheikköä. Ei sellaiseen kuvaan nykyään kukaan halua. Sitä ei tarvinnut 90-luvulla miettiä, kun ei ollut kännykkäkameroita.

Haapalan mukaan eduskuntaan on viime vuosina pesiytynyt käräyttämisen kulttuuri, jossa pelätään.

– Poliitikot käräyttävät toisia poliitikkoja. Sitten on vielä avustajat ja muut.

Kontulan mukaan värikkäimmät tarinat ovat pysyneet pääosin poissa julkisuudesta eduskunnan arvovallan takia.

– Asiat, jotka voisivat uhata eduskunnan arvovaltaa, siivotaan pois näkyvistä.

Esimerkiksi päihtynyttä kansanedustajaa ei yhteisestä sopimuksesta päästetä täysistunnossa ääneen, jos se suinkin on estettävissä

– Jos joku vasemmistoliittolainen yrittäisi mennä kännissä pönttöön puhumaan, vastaan tuleva kokoomusedustaja käännyttäisi hänet pois – vaikka kohu olisi kokoomukselle eduksi, Kontula kuvaa.

Arvovaltakysymykset näkyvät ajoittain myös siinä millaiseen tekniikkaan kansanedustajat saavat salissa turvautua. Läppäreitä saa käyttää täysistuntosalissa vain huomaamattomasti.

– Vanhat edustajat sanovat tätä ihmetteleville nuoremmille, että ei tämä mikään ATK-luokka ole, johon nuoret kommentoivat kysymällä mikä on ATK-luokka, Kontula naurahtaa.

Myös pukeutumisen kanssa on tarkkaa. Miesten odotetaan käyttävän pikkutakkia eikä vaaleita farkkuja katsota hyvällä. Kontula pitää pukeutumista ikuisuusaiheena.

– Ajattelen, että tämä liittyy jotenkin kansallisesti heikkoon itsetuntoon. Ruotsissa istutaan parlamentissa läppäreiden kanssa villapaidat päällä, eikä se maa siihen kaadu tai demokratia vaarannu. Meillä ajatellaan, että ulkoiset muodot pitävät yllä jotakin pyhempää rakennetta siellä takana.

– Meidän käsityksemme arvokkuudesta on se, että kukaan ei hymyile eikä kenelläkään ole hauskaa. Ei mitään spontaania nyt ainakaan.

Eduskunnassa on silloin tällöin syntynyt myös parisuhteita, pysyviäkin. Moni kansanedustaja pystyy tänäkin päivänä osoittamaan kuppilasta pöydän, jossa Tanja Karpela ja Sauli Niinistö aikoinaan tekivät sittemmin kariutuneen parisuhteensa julkiseksi.

Koska eduskunta on julkinen työpaikka, jotkut siellä syntyneistä työpaikkaromansseista saattavat päätyä juorulehtiin.

Edesmennyt kansanedustaja Urpo Leppänen on kirjannut aikanaan kohuttuihin muistelmiinsa myös spontaaneja, tiukemmin tulkitun arvokkuuden kannalta kyseenalaisia tapahtumia.

Leppäsen suorasukaisuudessaan härskejä, paikoin kyseenalaisia kuvauksia tuskin moni kustantaja enää painaisi. Leppänen muistelee muun muassa esileikkikokemuksiaan SMP:n eduskuntaryhmän huoneessa yöistuntojen aikaan.

Eduskunnan suullisessa perimätiedossa kulkee myös muihin henkilöihin liittyviä pidemmälle edenneitä lemmenkohtauksia, joista yhden tiedetään tapahtuneen perustuslakivaliokunnan pöydällä.

Kun Timo Haapala aloitti eduskuntatoimittajana, kuppilassa sai vielä tupakoida. Keskustan kansanedustajalegenda Johannes Virolainen piti hoviaan eduskunnassa viimeistä kauttaan ja istui Haapalan mukaan kuppilassa kuin perintöruhtinas.

– Helvetin hauskaa oli. Sinne tulivat nekin ihmiset, jotka eivät tupakkaa polttaneet. Ylipäätään, kun vertaa tähän päivään, pöytiin tuli eri puolueiden edustajia, jotka ottivat salissa pirun kovasti yhteen mutta kuppilassa hakivat kahvit ja istuivat samaan pöytään ja nauraa käkättivät. Pöydissä istuivat miehet ja naiset eri puolueista. Niitä juttuja oli hauska kuunnella.

Nykyisin osa kansanedustajista ei Haapalan mukaan käy kuppilassa lainkaan.

– Ne menevät tuonne työhuoneisiinsa lukemaan sosiaalista mediaa. Ero entiseen on dramaattinen.

– Jos vasemmiston ja vihreiden edustajat täällä ovat, ne ovat omissa porukoissaan. Onhan se selkeä menetys.

Kuppilakulttuuri muuttui Haapalan mukaan erityisen paljon vuoden 2011 jytkyvaalien jälkeen. Kansanedustajien epämuodollisen, puoluerajat ylittävän yhteydenpidon vähentymisen voi Haapalan mukaan nähdä jo muuallakin.

– Se näkyy julkisessa keskustelussa ylipäätään. Toisia ei ymmärretä, koska mielipiteitä ei koskaan aidosti vaihdeta. Myöskään toisten motiiveja ei ymmärretä, hän suree.

– Ennen täällä käytiin keskusteluja, joissa saattoi selvitä sekin, miksi salissa oli oltu eri mieltä. Ymmärrystä syvennettiin monin tavoin. Kuppilasta porukka saattoi jatkaa Bottalle pohtimaan syvällisiä kysymyksiä aamuyöhön saakka.

Anna Kontulan mukaan kuppila onkin nykyisin lähinnä legenda, joka pysyy pystyssä vanhojen tarinoiden varassa.

– Sitä korostaa se, että tämä on paikka, jossa toimittajat viihtyvät. Kansanedustajan näkökulmasta kuppila ei ole mitenkään erityinen paikka tänä päivänä.

Zyskowicz pohtii myös, miten ennen tieto leijui kahvilassa, mutta nyt se on samoin tein somessa.

– Netti on merkinnyt sitä, että kansanedustajilla on ilmeisesti vähemmän jutusteluaikaa kollegojen ja sidosryhmien kanssa. Aiemmin aika, joka jäi yli kokouksista, saatettiin istua kuppilassa. Nyt kansanedustajat käyttävät sen työhuoneessa tai somessa.

– Allekirjoitan sen, että kuppilan merkitys kohtaamis- ja tiedonvaihtamispaikkana on vähentynyt.

Zyskowicz pääsi 1970–1980-luvun taitteessa kansanedustajaksi. Hän muistaa elävästi, miten kuppilasssa politiikan konkarit ja kokeneet toimittajat jauhoivat tuolloin politiikkaa. Zyskowicz meni mukaan ja imi tietoa.

– Muistan, miten mielenkiintoista oli istua illalla kuppilassa.

Nyt Zyskowicz itsekin kuuluu niihin, jotka ovat paljon vähemmän kahvilassa kuin aiemmin.

– Kun on aikaa kokousten välillä, ennemmin vietän sen työhuoneessa lueskellen tai kirjoittaen tai suoraan sanottuna leväten sohvalla, koska migreeni on minulla jatkuva riesa. Kuppilaa käytän eniten siihen, että tarjoan vieraakseni tulevalle kahvit täällä.

Anna Kontula.

Kontulan mukaan kuppilakulttuuria rapauttaa myös kansanedustajien kasvanut työmäärä ja kiire.

– Fakta on se, että edustajat ehtivät kaikken vähiten istumaan yhtään missään. Minulla on 22 säännöllistä kokousta tiistaista perjantaihin ja epäsäännölliset siihen päälle. Eipä täällä paljon istuta jutustelemassa.

Myös eduskunnan valiokunnat kokoustavat Kontulan mukaan aiempaa useammin ja pidempään. Asioita tulee taloon enemmän ja samaa asiaa käsitellään useammassa valiokunnassa kuin aikaisemmin.

– Jos katsoo 80-luvun valiokuntien lausuntoja, voisin kirjoittaa monet niistä kahdessa tunnissa yksinään. Ne eivät ole useinkaan kovin pitkälle mietittyjä.

Jotakin vanhasta on kumminkin jäljellä. Toiseksi viimeisellä viikolla ennen joulua, itsenäisyyspäivän jälkeen pitkien budjetti-istuntojen uuvuttamat kansanedustajat ajautuvat Kontulan mukaan aivan erityiseen tunnelmaan. Vanha kuppilan tunnelma ja yhteishenki herää eloon.

– Kaikki odottavat jo kotiin pääsyä ja päivät ovat pisimmillään. Siinä syntyy sitä tyhjää aikaa. Kun ihmiset istuvat kuppilassa myöhään illalla väsyneinä, se on lähimpänä inhimillistä, mitä tästä talosta löytyy. Silloin syntyy pöytiä, joissa on eri puolueiden edustajia. Henki on toverillinen ja pidetään kokkapuheita, niin kuin ennen vanhaan olisi sanottu.

Takavuosien kuppilakulttuurin hyviä puolia – eri puolueiden edustajien epämuodollisia suhteita ja parempaa keskinäistä ymmärrystä – ei Kontulan mukaan ole helppo saada takaisin.

– Meidän yhteiskunnassamme on se ongelma, että ihmiset kiipeävät ja juoksevat koko ajan nopeammin. Se tappaa kaikkinaisen luonnollisen keskinäisen kanssakäymisen. Ei sitä voi kuppilaa kehittämällä muuttaa. Oravanpyörä pitäisi saada pyörimään vähän hitaammin.

– Hyvinvointivaltio rakennettiin tilanteessa, jossa oli ihan normaalia, että ihmiset lähtivät kolmen tunnin kännilounaalle kesken päivän täältä talosta. Tupakkaa poltettiin niin paljon, että kaikki terveyssuositukset olisivat olleet punaisella. Ja kuitenkin homma saatiin toimimaan kaiken sen vastaisella, mikä nykyisin on moraalisesti ja terveydellisesti oikein, Kontula kärjistää.