Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kuntavaalien ennakkoäänestys ulkomailla aiempaa vähäisempää – eniten äänestäjiä Espanjassa

LEHTIKUVA / SILJA-RIIKKA SEPPÄLÄ

Suomen ulkomaanedustustoissa kävi kuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana antamassa äänensä yhteensä 2684 henkilöä. Äänestäjiä oli huomattavasti vähemmän kuin vuoden 2017 kuntavaaleissa, jolloin äänestäjiä oli lähes 9500.

Demokraatti

Demokraatti

Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestettiin tänä vuonna 71 maassa, joissa oli yhteensä 102 äänestyspaikkaa. Lisäksi parilla kymmenellä suomalaisilla aluksella järjestettiin aluksen henkilökunnalle ennakkoäänestys. Laivoilla äänesti runsaat sata miehistön jäsentä. Myös kriisinhallintajoukkojen tukikohdissa Irakin Erbilissä ja Libanonissa oli mahdollisuus äänestää ennakkoon.

Eniten äänestäjiä kävi Espanjan ennakkoäänestyspaikoissa, yhteensä 318, joista Fuengirolassa 198. Toiseksi eniten äänioikeutta käytettiin Belgiassa, jossa äänesti 282 henkilöä. Seuraavaksi vilkkaimmin äänestettiin Virossa: yhteensä 158 henkilöä. Libanonissa äänensä antoi 136 henkilöä ja Venäjällä 138.

Suomalaisilla on ollut mahdollista äänestää ulkomailla myös kirjeitse. Tämä on ollut myös suositeltavaa, sillä koronapandemian johdosta ei ole etukäteen voitu olla varmoja, kyetäänkö kaikissa jo suunnitelluissakin äänestyspaikoissa järjestämään ennakkoäänestystä ja äänestäjiä kehotettiin varmuuden vuoksi tilaamaan kirjeäänestysmateriaali ulkomaille.

Toukokuussa jouduttiin peruuttamaan mm New Delhin ja Kathmandun suunniteltu ennakkoäänestys. Kirjeitse äänestäneiden määrää ei ole vielä saatavilla. Kirjeäänestyksen järjestämisestä vastaa oikeusministeriö.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE