Parlamentaarinen työryhmä julkaisi kesäkuun alussa raporttinsa maanpuolustuksen kehittämisestä. Sen arvion mukaan puolustusmäärärahat pitäisi jopa kaksinkertaistaa aiemmasta tulevina vuosina.

Seuraava hallitus joutuukin etsimään vastausta ikivanhaan aseita vai hyvinvointia -dilemmaan.

Sotilaallisella maanpuolustuksella on paikkansa ja tehtävänsä, mutta kansallisen
turvallisuuden hahmottaminen pelkän maanpuolustuksen kautta on auttamattoman kapea näkökulma.

Tämä voidaan jakaa neljään ulottuvuuteen: sotilaalliset keinot, diplomatia, informaatio ja talous.

SOTILAALLINEN voima on valtion karkein keino puolustaa etujaan. Miekkaan tarttumisessa piilee kuitenkin suuria vaaroja.

Venäjän sotaretki Ukrainassa ja Yhdysvaltojen kallis rauha Iranissa osoittavat, että alun perin helpolta näyttänyt operaatio voi äkkiä paljastua strategiseksi virheeksi.

Suomen kaltaiselle valtiolle sotilaallinen voima on ennen kaikkea pelote ulkoista hyökkäystä vastaan ja viimesijainen keino turvata maan itsenäisyys.

Siinä missä sotilaallisilla keinoilla tavoitellaan vastapuolen pakottamista omaan tahtoon, diplomatian kantava ajatus on saavuttaa tavoitteet neuvottelemalla.

Valtaosa kansainvälisistä kiistoista ratkeaakin neuvottelupöydissä, ei taistelukentillä.

Nato-jäsenyys oli jatkoa Suomen diplomaattisessa asemoitumisessa osaksi transatlanttista liittoumaa.

Tämän liittouman murentuminen Yhdysvaltojen voimapolitiikan edessä on suomalaisen diplomatian ongelma par excellence.

INFORMAATION käyttö valtion tavoitteiden edistämiseen voi tapahtua salassa tai avoimesti.

Salaiseen toimintaan lukeutuu tiedustelu, vastatiedustelu ja erilainen hybridi- tai
informaatiovaikuttaminen. Avoin informaatiolla vaikuttaminen voi olla esimerkiksi
myönteisen maakuvan luomista julkisuusdiplomatian keinoin.

Toisaalta viimetalvinen perussuomalaisten poliitikkojen ”silmienvääntelytempaus” osoitti, miten herkästi myönteiset Suomi-mielikuvat voivat järkkyä.

VAHVA TALOUS on sotilaallisen voiman ohella perinteinen valtion vaikutusvallan mittari.

Asevoimien varustaminen vaatii rahaa. Kaupankäynti ja kehitysyhteistyö luovat
kumppanuuksia, joilla on myös turvallisuuspoliittista merkitystä.

Toimivan talouden varaan rakentuu myös hyvinvointivaltio, joka vahvistaa kokonaisturvallisuutta ja maanpuolustustahtoa.

Suomen nykyisessä talouskurimuksessa on helppoa unohtaa, että olemme yhä teknologisesti edistynyt teollisuusmaa, kaikkine sen suomine vahvuuksineen.

KOTIMAISESSA turvallisuuspolitiikan keskustelussa tulisikin ajoittain nostaa katse juoksuhaudasta. On realismia myöntää, että merkittävistä puolustuspanostuksista huolimatta Suomen kaltainen pieni maa olisi perinteisessä sotilaallisessa konfliktissa altavastaajana.

Tämä ei ole argumentti puolustuskyvyn laiminlyömisen puolesta, vaan kannustus kokonaisvaltaisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ajattelun vahvistamiseen.

Tehokkainta turvallisuuspolitiikkaa on välttää sotaan joutuminen.

Kirjoittaja on kriisinhallintaveteraani, entinen YK-virkamies ja Espoon valtuutettu (sd.)