Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Pekka Tiitinen Kemin kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi

Anna-Liisa Blomberg

SDP Kemin kunnallisjärjestö on saanut neuvottelut yhdessä muiden puolueiden kanssa valmiiksi Kemissä. Neuvottelut sujuivat vaalituloksen mukaisesti ja esitykset puheenjohtajiksi on jo valmiina julkaistavaksi. Lopullisesti puheenjohtajuudet ja muut kunnalliset luottamuspaikat vahvistetaan kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.8.2021.

SDP Kemin kunnallisjärjestö esittää kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Pekka Tiitistä (kuvassa). Kaupunginhallituksen muiksi jäseniksi esitetään Kalle Huuskoa ja Sari Auvista. 

Vaalituloksen perusteella SDP saa myös valtuuston 1. ja 3. varapuheenjohtajan paikat ja niihin esityksenä on Teija Jestilä (1. vpj) ja Jukka Ikäläinen (3.vpj) sekä vuosiksi 2023-2025 3. varapuheenjohtajan paikalle esitetään Viivi Järvelää. 

Neuvotteluissa SDP sai Kemissä Hyvintointilautakunnan puheenjohtajuuden ja sinne esityksenä on Pirita Hyötylä. Perusturvalautakunnan puheenjohtajaksi esityksenä on Jani Kalasniemi ja ympäristölautakunnan puheenjohtajaksi esitetään Jaakko Alamommoa. Ympäristöjaoston puheenjohtajaksi esitetään Sanna Määttää. 

Kemin Demarit haluavat tiedotteessaan kiittää kemiläisiä luottamuksesta ja yhteistyöstä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE