Haastattelut tehtiin Intian kahdessa suurimmassa tuotantokeskittymässä. Haastateltujen työntekijöiden palkat olivat noin 20–164 euroa kuukaudessa.

Intiasta tuotiin Suomeen viime vuonna lähes puoli miljoonaa kenkäparia. Käsiteltyä tai raakanahkaa Intiasta taas ei ole tuotu Suomeen lähes ollenkaan viime vuosina.

– Leikkuulinjastolla joutuu seisomaan koko päivän. Monet saavat niveltulehduksen tai muita nivelkipuja. Käsittelemme työssämme nahkaa, ja sen voimakas haju sekä liima, jolla liitämme kengän eri materiaalit yhteen, tekevät huonovointiseksi. Kotona ruoka ei juuri maistu ja tekee vain mieli mennä nukkumaan, kertoo intialaisen kenkätehtaan työntekijä raportissa.

Intia oli viime vuonna maailman toiseksi suurin kenkien tuottaja Kiinan jälkeen. Intiassa valmistettiin 2,2 miljardia paria kenkiä, mikä on lähes 10 prosenttia koko maailman kengäntuotannosta.

Raportissa kerrotaan myös, että suurin osa haastattelujen vastaajista sai joko päiväpalkkaa tai urakkapalkkaa ja osa oli palkattu välittäjien kautta. Nämä ovat yleisimmät työnteon muodot tutkituissa tehtaissa. Monet työntekijät eivät olleet saaneet työsopimusta tai muutakaan kirjallista dokumenttia työstä.

Toimeksiantajan ja työntekijöiden väliset suulliset sopimukset ovat osassa tuotantokeskittymiä vallitseva käytäntö. Kun työsuhteesta ei ole kirjallista todistusta, työntekijät eivät välttämättä pääse minkään sosiaaliturvan piiriin.

Lähes kaikki tehtaiden työntekijät ovat kastittomia tai kuuluvat muuten yhteiskunnan heikko-osaisiin. Tehtaissa on sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Naiset tekevät raportin mukaan yleensä vähemmän taitoa vaativia ja pienempipalkkaisia töitä, kuten avustamista ja käsinompelua.

Raportin mukaan työolot Intian nahka- ja kenkäteollisuudessa ovat fyysisesti erittäin kuluttavat. Tehdastyöläiset sairastuvat kroonisiin tauteihin, eivätkä heidän tulonsa tai eläkkeensä riitä tarvittaviin hoitoihin. Lisäksi työsuojelussa on haastateltujen mukaan puutteita.

– Kun viranomaiset tulevat vierailulle, tuntuu, kuin heidän ja yrityksen johdon välillä vallitsisi sanaton yhteisymmärrys. He tulevat ja menevät silloin tällöin oman mielensä mukaan. Työntekijöillä ei ole mitään keinoja kertoa viranomaisille, jos heillä olisi syytä valittaa, Kamakshi, 38-vuotias kenkätehtaan työntekijä Amburista kertoo.