Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

16.5.2019 04:33 ・ Päivitetty: 16.5.2019 04:33

Kuvernööri sinetöi jyrkän aborttilain – ”Rankaisee raiskauksen ja insestin uhreja vielä kertaalleen”

Alabaman kuvernööri Kay Ivey on hyväksynyt Yhdysvaltain tiukimman aborttilain. Uuden aborttilain odotetaan tulevan voimaan kuuden kuukauden kuluessa, ja sen myötä abortti on kiellettyä myös raiskaus- ja insestitapauksissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Abortin tehneitä lääkäreitä voi uhata lisäksi jopa 99 vuoden vankeus.

Abortti voidaan tehdä vain, jos äidin henki on vaarassa tai sikiö on hengenvaarallisesti vaurioitunut.

Laki on herättänyt runsaasti kritiikkiä. Yhdysvaltain laajin kansalaisoikeusjärjestö ACLU on muun muassa uhannut estää lain voimaantulon viemällä sen oikeuteen.

– Tämä laki rankaisee raiskauksen ja insestin uhreja vielä kertaalleen viemällä heiltä oikeuden omaan ruumiiseensa ja pakottamalla heidät synnyttämään, järjestö sanoi lausunnossaan.

Alabaman senaattia johtava Will Ainsworth puolestaan piti lakia ”selkeänä askeleena syntymättömien oikeuksien puolustamisessa”.

– Voin ylpeänä todeta, että Alabama näyttää tietä, Ainsworth sanoi, kun laki oli hyväksytty senaatissa.

Lisää aiheesta

Tämän voden aikana 28 osavaltiota on ottanut käyttöön yli 300 aborttirajoitusta.

Alabaman senaatin demokraattijohtaja Bobby Singleton oli täysin eri linjoilla.

– Te raiskasitte juuri itse Alabaman osavaltion. Te siis sanotte minun tyttärelleni, että Alabamassa on ihan ok, että mies raiskaa sinut ja sinä synnytät hänen lapsensa, jos tulet raskaaksi, Singleton sanoi.

Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa – muun muassa Ohiossa, Mississipissä, Kentuckyssä, Iowassa, Pohjois-Dakotassa ja Georgiassa – on säädetty laki, joka käytännössä kieltää abortit kuudennen raskausviikon jälkeen.

Yhtään lakia ei ole vielä käytössä, sillä tuomarit ovat joko estäneet niiden toimeenpanon tai niistä on valitettu oikeuteen.

Naisten oikeuksia ajavan Guttmacher-instituutin mukaan pelkästään tämän vuoden aikana 28 Yhdysvaltain 50 osavaltiosta on ottanut käyttöön yli 300 aborttirajoitusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU