Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kyky keskinäiseen keskusteluun ja solidaarisuuteen ohentunut” – Heinäluoma perustelee päätöstään

Kansanedustaja Eero Heinäluoman (sd.) päätös olla lähtemättä SDP:n presidenttiehdokkaaksi versoi kolmesta juuresta. Hän oli tehnyt pohjamietintänsä jo vuosi sitten kieltäytyessään ehdokkuudesta ensimmäisen kerran.

– Kuten kerroin Facebookissa, olen viihtynyt eduskunnassa ja koen parlamentin hyväksi paikaksi vaikuttaa ja toimia. Minulla ei ole sieltä mitään pakoa pois.

Toinen syy on henkilökohtainen. Heinäluoma rakentaa edelleen uutta elämäänsä puolisonsa poismenon jälkeen ja sekin vaatii oman aikansa. Kolmas syy liittyy viime vuoden harkinnan jälkeen ilmaantuneisiin uusiin tekijöihin.

– Kyse on siitä mikä sen jälkeen on muuttunut. Siitä mitä demarit haluavat, ei ole kovin yhtenäistä näkemystä olemassa. Tällä hetkellä sukset osoittavat eri suuntiin. Kun mietin, saanko porukan samalle ladulle, päädyin siihen, etteivät voimani riitä siihen. Tarvitaan jotakin uutta.

Muutoksen miettiminen on Heinäluoman mukaan ensisijaisesti puoluejohdon tehtävä.

Jos aikoo vaikuttaa, pitää pystyä tekemään yhdessä päätöksiä ja seisomaan niiden takana.

– Toivon, että tämä tilanne saa ihmiset miettimään asioita. Jos aikoo vaikuttaa, pitää pystyä tekemään yhdessä päätöksiä ja seisomaan niiden takana. Nyt näyttää vähän siltä, että kukin puuhailee tahollansa ja kyky keskinäiseen keskusteluun ja solidaarisuuteen on ohentunut.

Heinäluoma teki ratkaisunsa seurattuaan viime viikot SDP:n presidenttiehdokkaasta käytyä julkista keskustelua. Erityisesti kahden viimeisen viikon aikana näkemykset siitä, mitä pitäisi tehdä, olivat hänen mukaansa aika kirjavia.

– Kun juttelin ihmisten kanssa, jotkut olivat hyvin selkeitä, että pitää olla oma ehdokas, mutta aika paljon oli niitäkin, jotka olivat enimmäkseen hiljaa ja odottivat mitä tapahtuu tai kannattivat muita ehdokkaita.

Lääkkeeksi yhteisen näkemyksen ja ladun puutteeseen Heinäluoma mainitsee keskustelemisen.

– Kyllä se on aina puolueen idea, että keskustelun kautta löydetään yhteinen suunta. Jos ei löydetä, puolue on heikompi ja vaikuttaa asioihin vähemmän. Äänestäjien ei tarvitse olla puolueuskollisia. He miettivät ihan vapaasti ketä kannattavat. Mutta jos puolue ei siihen kykene, mihin sitä sitten tarvitaan?

Pitää selkeästi johtaa mikä on menettelytapa ja aikataulu.

Hän ei suostu pohtimaan nimiä, jotka SDPn presidenttiehdokkaaksi tässä tilanteessa sopisivat. Sekin kuuluu Heinäluoman mukaan puoluejohdon ratkaistavaksi.

– Pidän tärkeänä, että puoluejohdolla on selkeät sävelet. Pitää selkeästi johtaa mikä on menettelytapa ja aikataulu.

Presidentti Sauli Niinistön etukäteismittausten ylivoimaa Heinäluoma ei ihmettele. Istuva presidentti hyötyy aina asemastaan ja gallupit ovat ennenkin tasoittuneet, kun varsinainen kisa alkaa. Niinistön yllätyksenä pidettyä valitsijayhdistystä hän pitää kokoomuksen projektina.

Ben Zyskowicz oli Hakaniemen torin aktiivisin hahmo eilen. Puolueeseen tämä aina törmää.

– Todellisuudessahan Niinistön takana on kokoomus. Jokaisella avainpaikalla on kokoomuslainen. Kokoomuslaiset keräävät nimiä. Ben Zyskowicz oli Hakaniemen torin aktiivisin hahmo eilen. Puolueeseen tämä aina törmää.

Ranskasta Heinäluoma ottaa esimerkiksi Emmanuel Macronin, joka loi kampanjaansa kokonaan uuden En Marche -liikkeen. Suomessa vihreiden piti alun perin olla ei-puolue, Heinäluoma muistuttaa.

– Nyt kukaan ei edes keskustele asiasta, se on yksi puolue muiden joukossa. Keksintö on vanha mutta jollain kumman tavalla kaikkine heikkouksineenkin ainut toimiva. Puolueet tekevät vaalityön. Niin se oli myös Ahtisaaren kampanjassa, jossa oli aluksi kansaliikeolemusta mutta sitten puolue tuli mukaan, kun vaalit lähestyivät.

Heinäluoman mukaan Niinistön kampanja on nimienkeruineen jo käynnissä. Kesän myötä kampanjat aktivoituvat myös muiden ehdokkaiden osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE