Kirjallisuus
27.4.2026 06:30 ・ Päivitetty: 24.4.2026 06:46
Arvio: Tarvitsemme utopioita pelastaaksemme itsemme ja planeettamme
Nykyään yhteiskuntaa hallitsee vaihtoehdottomuuden logiikka. Uusliberalistinen ideologia ei tunnusta omaa ideologisuuttaan, vaan esittäytyy neutraalina ja yleispätevänä yhteiskuntamallina. Juuri siksi tarvitsemme utopioita, kirja muistuttaa.
Latinan utopos viittaa ei-paikkaan. Kirja korostaa, ettei tämä tarkoita epärealistisuutta, vaan mielikuvituksen kykyä ylittää vallitseva ja tähytä kohti sitä, mikä ei vielä ole olemassa mutta voisi tulla olevaksi – jos ihmiset sitä todella tahtovat.
Voi jopa väittää, että oletus nykyisen elämäntavan – fossiilisten polttoaineiden, jatkuvan sotimisen ja loputtoman kulutuksen – jatkumisesta hamaan tulevaisuuteen on kaikkein vaarallisinta utopiaa.
Se vie meidät kirjaimellisesti utopokseen, kun Tellus kohtaa rajansa.
KIRJA PYRKII yhdistämään sosiologian ja taiteen poliittiseksi mielikuvitukseksi.
Suvi Salmenniemi, Pilvi Porkola & Hanna Ylöstalo:
Arkipäivän utopiat – poliittinen mielikuvitus ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet
Gaudeamus 2026
Taide pystyy luomaan vaihtoehtoisia todellisuuksia – ja myös vaihtoehtoisia tapoja hahmottaa vallitsevaa. Utopian ituja voi löytyä jo olemassa olevasta, kunhan niille annetaan tilaa.
Yksi kirjan vahvuuksista on runsas määrä konkreettisia kokeiluja, erityisesti taiteen piiristä. Taiteella viitataan usein virallisen taideinstituution ulkopuolisiin tekijöihin: maahanmuuttajiin, feministeihin ja muihin vaihtoehtotaiteilijoihin. He luovat omaehtoisia tiloja, joissa voi kokeilla mitä tahansa.
Taide ei vain heijasta todellisuutta, vaan myös aktiivisesti luo sitä. Koska taide viihtyy ristiriidoissa ja epävarmuudessa, se on kuin luotu kuvittelemaan toisenlaisia – myös yhteiskunnallisia – todellisuuksia.
MITEN TYÖ ja taide liittoutuvat vaihtoehtoisissa todellisuuksissa?
Vastausta tarjoaa jo Thomas Moren Utopia (1516), jossa työtä tehdään vain kuusi tuntia päivässä. Tämä riittää, kun tuotteet tehdään kestäviksi ja turhasta työstä luovutaan. Myöhemmissä, 1800-luvun utopioissa työ nähtiin leikin kaltaisena toimintana, jossa jokainen voi olla pieni taiteilija.
Suurteollisuuden ja automaation uskottiin vapauttavan ihmiset raadannasta. Työ taiteen kaltaisena itsensä toteuttamisena on kuitenkin jäänyt paitsioon, koska kapitalismissa yhden työ palvelee toisen voitontavoittelua.
Työstä kieltäytyminen onkin utopistin radikaali veto aikana, jolloin sekä oikeisto että vasemmisto pyrkivät turvaamaan palkkatyön mahdollisimman monille.
Työstäkieltäytyjän käsikirja (2019) muistetaan yhä sen herättämästä kohusta.

Uudet pienyhteisöt syntyvät vapaaehtoisesta yhdessä tekemisestä. Talon kunnostus ja esineiden korjaaminen omin käsin kehittävät vastuuntuntoa aivan eri tavalla kuin valmiin tavaran ostaminen. Myös ruoan valmistaminen ja syöminen yhdessä vahvistavat yhteisöllisyyttä.
Konflikteja ei voi paeta, vaan ne on opittava ratkaisemaan. Elämä alkukantaisessa ekoyhteisössä ilman mukavuuksia on raskasta, mutta kokemus yhteisöllisyydestä ja tietoisuus työn hyödyistä muille ihmisille ja ympäristölle antaa voimaa jaksaa.
SAMAAN AIKAAN uusliberalismi on hajottanut kollektiivit atomeiksi: yhteisöjen tilalle ovat tulleet yksilöt, jotka kantavat huolta vain itsestään.
Poliittiset puolueetkin ovat osoittautuneet kyvyttömiksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen edessä. Syynä on ilmastotoimien kova hinta – talouskasvun vaarantuminen, joka on kaikille puolueille pyhä.
Kirjan tutkijat aloittivat työnsä vuonna 2020. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, eikä maailma ole kulkenut kohti vakaampaa tulevaisuutta. Päinvastoin: tapahtumat ovat tehneet vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottamisesta entistä polttavampaa.
Utopiat eivät siis ole pakoa todellisuudesta, vaan yritys pelastaa se.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
