Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kymmeniä tuhansia huijannut valepoliisi tuomittiin – soitti ja kertoi tutkivansa iäkkäisiin ihmisiin kohdistuneita rikoksia

28-vuotias esiintyi valepoliisina ja huijasi vanhukset luovuttamaan verkkopankkitunnukset. Kuvituskuva.

Kolme miestä on tuomittu Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa rangaistuksiin valepoliisivyyhdessä, jossa uhreille soiteltiin poliisina esiintyen ja harhautettiin heitä luovuttamaan muun muassa verkkopankkitunnuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uhrit asuivat eri puolilla Suomea ja saaliiksi tuli kymmeniätuhansia euroja.

Päätekijä, 28-vuotias mies tuomittiin vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen muun muassa petoksista ja kaksi muuta miestä avunannoista petoksiin.

Teot tapahtuivat vuosina 2016–2017. 28-vuotias mies kertoi esimerkiksi olevansa rahanväärennysrikosta tutkiva tai iäkkäisiin ihmisiin kohdistuneita rikoksia tutkiva poliisi.

Osa huijauksista jäi yrityksiksi, mutta osa uhreista luovutti esimerkiksi pankkikorttinsa ja pin-koodinsa. Erään miehen tileiltä mies sai siirrettyä pois yli 50 000 euroa kerrottuaan, että tutkii tähän kohdistuvaa rikosta.

30-vuotias mies tuomittiin avunannosta törkeään petokseen reilun 6 kuukauden vankeuteen ja 21-vuotias mies avunannoista 8 kuukauden ehdolliseen. Tuomiot tulivat muun muassa siitä, että miehet olivat antaneet pankkitilinsä päätekijän käyttöön tietoisena siitä, että pankkitilille siirretään petosrikoksella hankittuja rahoja.

Tuomio ei ole lainvoimainen, joten siitä voi vielä valittaa hovioikeuteen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE