Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

4.1.2024 07:48 ・ Päivitetty: 4.1.2024 07:49

Kymmeniä yhä kateissa maanjäristyksen jäljiltä Japanissa

(Photo by JIJI Press / AFP) / Japan OUT, AFP / LEHTIKUVA / STR
Japanin pääministeri Fumio Kishida.

Japanissa yli viisikymmentä ihmistä on edelleen kateissa kolme päivää sitten tapahtuneen tuhoisan maanjäristyksen jäljiltä, kertovat viranomaiset. Lisäksi pitkälti yli toistakymmentä kylää on eristyksissä järistyksen aikaansaamien maanvyöryjen tukittua teitä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ainakin 78 ihmistä kuoli ja noin 330 loukkaantui maanantaina tapahtuneessa järistyksessä, jonka voimakkuus oli 7,6. Järistystä seurasi satoja jälkijäristyksiä.

Järistyksen pahiten runtelemalla Noton niemimaalla kolmisensataa ihmistä odotti edelleen hätäapua Ooyan kaupungin koulussa Suzun alueella.

- Vaikka antaisin kaiken ruuan lapsilleni, sitä ei riitä kaikille. Olen ollut lähes syömättä kaksi päivää, kertoi kolmikymppinen kolmen lapsen äiti Asahi Shimbun -lehdelle.

Ishikawan prefektuurissa Japaninmeren rannikolla liki 29 000 kotitaloutta oli ilman sähköä ja yli 110 000 ilman juoksevaa vettä.

Pelastajat yrittävät niin ikään kuumeisesti etsiä mahdollisia eloonjääneitä rakennusten raunioista samalla kun kriittisenä pidetty 72 tunnin aikaraja on umpeutumassa.

- Tilanne on erittäin vaikea. Pyydän teitä kuitenkin tekemään kaiken mahdollisen pelastaaksenne niin monta henkeä kuin mahdollista iltaan mennessä, jolloin täyttyy 72 tunnin aikaraja onnettomuudesta, sanoi Japanin pääministeri Fumio Kishida hallituksen kokouksessa torstaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU