Talous
5.3.2024 12:57 ・ Päivitetty: 5.3.2024 12:57
Kysely: Eläkkeelle siirtyneet arvioivat elämänlaatunsa parantuneen, mutta toimeentulo koetaan odotettua vaikeammaksi
Suurin osa vanhuuseläkkeelle siirtyneistä kokee elämänlaatunsa paranevan, kun vapaa-aika lisääntyy ja jaksaminen kohentuu. Samaan aikaan toimeentulon koetaan heikentyvän, käy ilmi Eläketurvakeskuksen kyselytutkimuksesta, johon vastasivat hiljattain työstä vanhuuseläkkeelle jääneet.
Eläkkeelle siirtyneistä lähes joka kymmenes kertoi, että tavanomaisista menoista suoriutumisessa oli vaikeuksia tai suuria vaikeuksia. Kuitenkin kaksi kolmesta arvioi menojensa hoitamisen edelleen vähintään melko helpoksi.
Odotettua vaikeammaksi toimeentulonsa koki joka neljäs vastaaja.
- Vaikka vaikeudet menojen kattamisessa olivat yleisempiä eläkkeelle siirtymisen jälkeen kuin ennen eläkettä, muutokset toimeentulossa olivat pääosin vastaajien odotusten mukaisia, Eläketurvakeskuksen ekonomisti Sanna Tenhunen sanoo tiedotteessa.
VASTAAJIEN tyytyväisyys sosiaalisiin suhteisiinsa oli keskimäärin hieman heikompaa eläkkeelle siirtymisen jälkeen kuin ennen eläkettä. Hienoinen tyytymättömyyden kasvu liittyy Eläketurvakeskuksen mukaan todennäköisesti työpaikan sosiaalisten suhteiden merkitykseen.
Erikoistutkija Liisa-Maria Palomäen mukaan tutkimus paljastaa, miten moniulotteinen elämänmuutos eläkkeelle jääminen on.
- Eläkkeelle siirryttäessä koetaan sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia, mutta kun nämä summataan, kaikkiaan elämänlaatu keskimäärin paranee, Palomäki sanoo tiedotteessa.
Eläketurvakeskuksen kyselyyn vastasi lähes 3 400 vuosina 2019-2021 palkkatyöstä vanhuuseläkkeelle siirtynyttä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.