Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

11.11.2019 10:19 ・ Päivitetty: 11.11.2019 10:19

Kysely: Etätyö maittaisi, 22% ei saa tehdä ollenkaan – yleisenä esteenä käytäntöjen puute

Kolmasosa yksityisen sektorin toimihenkilöistä haluaisi tehdä enemmän etätöitä. Yleinen este etätyölle on se, ettei työpaikalla ole siihen sovittuja käytäntöjä. Tämä selvisi Toimihenkilöliitto Erton jäsenilleen tekemässä kyselyssä.

Demokraatti

Demokraatti

22 prosenttia vstanneista sanoo, ettei saa tehdä etätöitä ollenkaan, vaikka haluaisi ja 12 prosenttia haluaisi tehdä niitä enemmän.

Puolessa tapauksista etätyöt estää vastaajien mukaan työn luonne, joka ei anna mahdollisuutta etätyöhön. Kuitenkin joka neljännessä syynä on se, ettei etätyön periaatteista ole neuvoteltu tai sovittu työpaikalla.

Etätyö on yksi oman työn hallinnan välineitä. Oman työn hallinta ja siihen vaikuttaminen lisäävät työtyytyväisyyttä, vähentävät poissaoloja ja parantavat tuottavuutta.

– On hienoa, että kaksi kolmasosaa saa tehdä etätyötä sen verran kuin haluaa. Mutta kolmasosa haluaisi tehdä enemmän etätyötä ja asia olisi usein ratkaistavissa sopimalla, Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa etätyö on esimerkki asiasta, jota ei aina osata huomioida osaksi paikallista yhteistyötä ja sopimista. Hän kehottaakin sopimiseen avoimesti henkilöstön kanssa. Jos työpaikalla on valittu luottamusmies, silloin työnantaja sopii käytännöistä hänen kauttaan.

Erto kehottaa sopimaan myös tietoturvasta.

Lisää aiheesta

Aaltonen painottaa, että ensiksi on sovittava, missä työtehtävissä on oikeus tehdä etätöitä ja kuinka usein.

– Työpaikalla voidaan sopia esimerkiksi, että jokaisella työntekijällä on mahdollisuus enintään yhteen etäpäivään viikossa, niin että se sovitaan etukäteen esimiehen kanssa.

Riippuen työn luonteesta ja työtehtävästä etukäteen voidaan sopia myös työtehtävät, joita etätyöpäivän aikana hoidetaan. Etukäteen tulee myös sopia, miten työajanseuranta hoidetaan etäpäivinä.

– Työvälineiden kunto pitää myös varmistaa eli esimerkiksi verkkoyhteydet. Syytä on keskustella työnantajan kanssa lisäksi ergonomia-asioista kotitoimistolla.

Erto kehottaa sopimaan myös tietoturvasta, esimerkiksi siitä, onko tarpeen käyttää suojattuja tietoliikenneyhteyksiä ja miten ne hoidetaan.

– Jossain tehtävissä voi olla tarpeen sopia esimerkiksi, ettei mitään papereita viedä kotiin, jottei tietoturva vaarannu, Aaltonen muistuttaa.

Erton kyselyyn etätöistä vastasi 2 383 jäsentä. Liiton jäsenet työskentelevät yksityisellä sektorilla erilaisten palvelu- ja erityisalojen yritysten, yhdistysten ja yhteisöjen palveluksessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU