Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

30.9.2019 05:05 ・ Päivitetty: 30.9.2019 05:05

Kysely kartoitti kokemuksia työpaikkakiusaamisesta – yleisempää julkisella kuin yksityisellä sektorilla

Joka kolmas työntekijä on huomannut työpaikkakiusaamista työpaikallaan viimeisen vuoden aikana, kertoo kyselytutkimus. Joka viides puolestaan kokee tai epäilee joutuneensa itse työpaikallaan kiusatuksi.

Erityisen paljon kiusaamista havaittiin julkisella sektorilla, jossa jopa 38 prosenttia kertoi huomanneensa kiusaamista. Yksityisellä puolella vastaava luku oli 27 prosenttia.

Tiedot ovat peräisin Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselytutkimuksesta. Liitto kysyi kesäkuussa tuhannelta suomalaiselta työssä olevalta palkansaajalta heidän kokemuksiaan työpaikkakiusaamisesta.

– Työpaikkakiusaaminen on pahimmillaan toistuvaa, pitkään jatkuvaa kielteistä kohtelua, joka vaarantaa lopulta henkilön terveyden. Esimerkiksi ahdistunut olo, itkeminen, yöunien häiriintyminen ja painajaiset ovat selkeitä merkkejä siitä, että asiaan on reagoitava, Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Jokaisen meidän on osaamisemme mukaan tuettava niin omaa kuin muidenkin työterveyttä.

Yrityksen koko vaikutti myös kiusaamisen yleisyyteen. Tutkimuksen mukaan pienissä, alle 10 henkilön, yrityksissä työskentelevistä 20 prosenttia on havainnut kiusaamista, kun esimerkiksi yli 250 henkeä työllistävissä yrityksissä toimivista sitä on havainnut 34 prosenttia.

Noin 60 prosenttia vastaajista vastasi, että työntekijät uskaltavat ja osaavat puuttua kiusaamiseen ainakin jossain määrin. Noin 40 prosenttia epäili, ettei työntekijöiltä löydy osaamista tai uskallusta puuttua tai vastaaja ei osannut sanoa, osattaisiinko puuttua. Suurin piirtein joka viides epäili, ettei itse osaisi tai uskaltaisi puuttua kiusaamiseen.

Aaltonen muistuttaa, että on jokaisen vastuulla puuttua kiusaamiseen.

– Vaikka työnantaja viime kädessä vastaa työturvallisuudesta, on jokaisen meidän osaamisemme mukaan tuettava niin omaa kuin muidenkin työterveyttä. Avoin keskustelu työpaikalla on tärkeää senkin takia, että hyvän ja huonon käyttäytymisen rajat eivät ole kaikille selkeitä. Kiusaaja ei välttämättä ymmärrä kiusaavansa, ennen kuin se hänelle kerrotaan, Aaltonen sanoo tiedotteessa.

Syytöksiä esitettäessä kannattaa aina kertoa konkreettisia esimerkkejä tapahtuneesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU