Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Työmarkkinat

29.4.2026 04:11 ・ Päivitetty: 29.4.2026 04:11

Kysely: Pitkäaikaistyöttömien palvelupulmat kasvavat

iStock

Monilla pitkäaikaistyöttömillä ja erilaista tukea tarvitsevilla työnhakijoilla on jo nyt vaikeuksia päästä tarvitsemiinsa palveluihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Samaan aikaan heidän määränsä ennustetaan kasvavan työvoimapalveluissa, käy ilmi sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö Sosten tuoreesta Sosiaalibarometristä.

Sosten mukaan kyselyyn vastanneista työllisyysalueiden päälliköistä kolme neljäsosaa arvioi joidenkin ryhmien jäävän työllisyysalueilla joko liian vähille palveluille tai kokonaan ilman palvelua.

- Vastauksissa nousivat esiin erityisesti pitkäaikaistyöttömät sekä asiakkaat, joiden työllistyminen edellyttää työvoima-, sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelujen yhteensovittamista, kerrotaan Sosten tiedotteessa.

Kyselyyn vastanneet ennakoivat, että pitkäaikaistyöttömien ja monialaista tukea tarvitsevien työnhakijoiden määrä työvoimapalveluissa tulee lisääntymään.

Taustalla on helmikuussa voimaan astunut toimeentulotuen uudistus, jolla muun muassa velvoitetaan tuensaajat hakemaan kokoaikatyötä aiempaa enemmän.

KYSELYYN vastanneet arvioivat tuen puutteen keskeisimmän syyn olevan sen, että tukea tarvitsevilla on vaikeuksia päästä hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluihin.

- Monilla pitkään työttöminä olleista on terveyteen ja työkykyyn liittyviä ongelmia, jotka pitää saada ratkaistua ja kuntoutus käyntiin ennen kuin he voivat hyötyä työvoimapalveluiden järjestämistä työllistymistä edistävistä palveluista, sanoo Sosten erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen tiedotteessa.

ALUEILLA koetaan, että vaikeimmin työllistyvien ihmisten työllistymistä edistäisivät esimerkiksi kuntoutukseen pääsyn parantaminen ja eri hallinnonalojen sekä ammattiryhmien nykyistä parempi yhteistyö.

Kuntoutukseen pääsyn parantamisen katsoi merkittäväksi työllistymisen parannuskeinoksi kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista.

- Hyvinvointialueiden resursseihin ei ole näkyvissä parannusta. Tärkeää olisikin nyt uudistaa työllistämisen monialaista palvelumallia, sanoo Kiiskinen.

Sosiaalibarometri-kyselyyn vastasi viime marraskuussa 174 työllisyysalueen johtajaa, päällikköä ja lautakuntien jäsentä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU