Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Tiede ja teknologia

17.3.2026 06:07 ・ Päivitetty: 17.3.2026 06:07

Kysely: Suomalaiset haluavat pysyä erossa venäläisestä energiasta

iStock

Suomen ympäristökeskuksen kyselyn mukaan suomalaiset ovat yhä hyvin yksimielisiä siitä, että täällä pitää vastedeskin tulla toimeen ilman venäläistä energiaa.

Demokraatti

Demokraatti

Keskuksen energia- ja ilmastopolitiikan kyselyyn vastanneista 85 prosenttia sanoi, että Suomen pitää pysytellä kaikissa tilanteissa riippumattomana venäläisestä kaasusta, öljystä ja sähköstä.

– Geopoliittinen epävarmuus vaikuttaa kansalaisten energia- ja ilmastopoliittisiin näkemyksiin ja korostaa omavaraisuutta muuttuneessa turvallisuustilanteessa, sanoo keskuksen tutkija Jouni Räihä tiedotteessa.

Venäjä on käyttänyt energiavientiä valtiollisena painostusvälineenä jo ennen Ukraina-suurhyökkäystään.

Yli 80 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, ettei ilmasto- ja energiapolitiikalla saa heikentää kansallista turvallisuutta, muttei myöskään lisätä kansalaisten kuluja.

MUUTEN vastaajien selvä enemmistö sanoi kannattavansa kasvihuonepäästöjen vähentämistä, ja patistaisivat päättäjiä lisäämään ilmastonmuutoksen hillintään tähtääviä toimia.

Sen sijaan vain runsaat puolet vastanneista on sitä mieltä, että Suomen pitää yrittää pysyä vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteessaan.

Vuodenvaihteessa 2025-2026 toteutettuun kyselyyn vastasi 2 135 aikuista suomalaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU