Politiikka
22.6.2022 12:21 ・ Päivitetty: 22.6.2022 12:21
Kyselytutkimus: Yli neljä viidestä suomalaisesta olisi valmis tinkimään elintasostaan, jos maan turvallisuus sitä vaatii
Suuri osa suomalaisista kertoo, että heidän luottamuksensa instituutioihin ja päättäjiin on vahvistunut Venäjän hyökkäyssodan aikana. Elintasosta ollaan nyt valmiita tinkimään, mutta hintojen nousu huolettaa. Tulokset käyvät ilmi E2 Tutkimuksen kyselystä.
Yli neljä viidestä suomalaisesta olisi valmis tinkimään omasta elintasostaan, jos maan turvallisuus sitä vaatii. Noin 70 prosenttia suomalaisista pelkää kuitenkin inflaation heikentävän merkittävästi taloudellista hyvinvointiaan. Keskimääräistä useammin inflaatiosta huolestuneita ovat heikosti toimeentulevat sekä kuntataajamassa tai maaseudun haja-asutusalueella asuvat.
Enemmistö eli 55 prosenttia on sitä mieltä, että Suomen pitäisi laittaa ensin oma taloutensa kuntoon ja auttaa vasta sitten muita.
- Erityisesti energian ja ruuan hinnat ovat nousseet nopeasti. Vaikka suomalaisten kriisinkestävyys on kyselymme perusteella korkealla, tilanne voi muuttua, kun oma elintaso uhkaa laskea, ongelmat pitkittyvät ja epävarmuudet lisääntyvät, muistuttaa tutkimuspäällikkö Ville Pitkänen E2 Tutkimuksesta.
Kyselyyn vastasi yli 2 000 suomalaista Taloustutkimuksen internetpaneelissa kesäkuun alussa.
E2 Tutkimus on monitieteinen riippumaton tutkimuslaitos.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.