Kotimaa
16.5.2024 16:37 ・ Päivitetty: 16.5.2024 16:37
Lääkäriliitto pysyy kannassaan eutanasiasta – ”Aika laajasti tuotiin erilaisia näkökulmia esiin”
Lääkäriliitto vastustaa edelleen eutanasian laillistamista. Lääkäriliiton valtuuskunta päätti kokouksessaan torstaina pitää kantansa ennallaan.
Lääkäriliiton hallitus oli esittänyt valtuuskunnalle pohjaesityksenä kannan säilyttämistä. Lääkäriliiton valtuuskunnan puheenjohtaja Matias Rantanen kertoi torstaina STT:lle, että valtuuskunta päätyi keskustelun ja äänestyksen jälkeen samalle kannalle.
Rantasen mukaan kannan säilyttäminen ennallaan sai äänestyksessä selvän enemmistön kannatuksen.
- Käytimme useita tunteja keskusteluun, ja aika laajasti siinä tuotiin erilaisia näkökulmia esiin.
Esimerkiksi eutanasian määrittäminen lainsäädäntöön riittävällä tarkkuudella herätti Rantasen mukaan kollegoissa huolta.
VALTUUSKUNNAN keskusteluissa nousi lisäksi esiin myös huoli siitä, ettei Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ole tilanteessa, jossa eutanasia voitaisiin ottaa eettisesti kestävällä tavalla käyttöön. Rantanen sanoo, että esimerkiksi eutanasian sallivissa Hollannissa ja Belgiassa toimenpiteen toteuttaa usein potilasta pitkään hoitanut omalääkäri.
- Meillähän ei Suomessa oikein tällaista mahdollisuutta ole, että potilaan hyvin pitkältä ajalta tunteva lääkäri olisi useimmilla käytettävissä.
Lääkäriliiton torstaina julkaiseman tiedotteen mukaan suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä ei olisi valmis eutanasian laillistamiseen, sillä suomalaisten luottamus terveydenhuoltoon on jo entuudestaan laskusuunnassa.
Eutanasialla tarkoitetaan sitä, että lääkäri päättää potilaan elämän lääkkeitä antamalla tarkoituksellisesti potilaan vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta pyynnöstä.
LÄÄKÄRILIITON ja Tampereen yliopiston tammikuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan suhtautuminen eutanasiaan jakaa lääkärikuntaa.
Kyselytutkimuksen perusteella eutanasian kannatus lääkärien keskuudessa on kuitenkin kasvanut vuosien saatossa.
Noin 55 prosenttia lääkäreistä vastasi viime vuoden lopulla toteutetussa kyselyssä olevansa joko täysin tai osittain samaa mieltä väittämästä, jonka mukaan eutanasia pitäisi laillistaa Suomessa. Toisaalta kyselyn mukaan vain alle kolmannes lääkäreistä olisi itse valmis toteuttamaan eutanasian.
Eutanasiasta käydään paljon julkista keskustelua, ja tänä keväänä eduskunnan käsittelyyn eteni uusi kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta. Lääkäriliiton Rantanen kertoo, että liitto haluaa jatkossakin osallistua keskusteluun asiasta. Hän sanoo, että yhteiskunta ja asenteet muuttuvat, ja asian tarkastelu uudelleen voi tulla ajankohtaiseksi myöhemmin.
- Mutta meillä ei ole päätettynä mitään määräaikaa, minkä kuluessa tätä katsottaisiin uudestaan, vaan kanta on toistaiseksi tämä.
Etenkin kristillisdemokraattien vastustuksen vuoksi Petteri Orpon (kok.) hallitus tuskin edistää eutanasian laillistamista tällä hallituskaudella.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.