Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Lähestymme ainakin Lahdessa leviämisvaihetta” – Päijät-Hämeessä on todettu useita koronatartuntoja viikonloppuna

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Koronaviruksen testausta Terveystalon drive-in -näytteenottopisteessä Espoon Otaniemessä 18. marraskuuta 2020.

Päijät-Hämeessä on viikonloppuna todettu edelleen runsaasti uusia koronavirustartuntoja, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä kertoi sunnuntaina. Yhtymä tiedotti edellisen kerran epidemiatilanteesta perjantaina, minkä jälkeen koronavirustartuntoja on varmistunut alueella 25 lisää.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Tilanne alueellamme hankaloituu, ja valitettavasti lähestymme ainakin Lahdessa leviämisvaihetta, mikä tietäisi uusia, tiukempia rajoitustoimenpiteitä, sanoi yhtymän johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen tiedotteessa.

Niemisen mukaan nyt on välttämätöntä vähentää sosiaalisia kontakteja, noudattaa hygieniaohjeita ja ottaa maskit käyttöön ohjeidemme mukaan. Hän suosittelee myös Koronavilkku-sovelluksen lataamista viimeistään nyt.

– Moni sairastunut on noudattanut ohjeita asianmukaisesti, mutta näyttää siltä, että turvaetäisyydet jäävät pitämättä muun muassa tilanteissa, joissa nautitaan alkoholia illanvietossa ravintolassa. Näitä tilanteita on nyt jokaisen syytä välttää, Nieminen myös sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE