Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lähteet: Scholz sanoi Kiinan presidentille olevansa valmis tiivistämään talousyhteistyötä

LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / KAY NIETFELD
Saksan liittokansleri Olaf Scholz tapasi Kiinan presidentin Xi Jinpingin.

Saksan liittokanslerin Olaf Scholzin mukaan Saksa on valmis syventämään taloudellista yhteistyötään Kiinan kanssa. Scholz vierailee Kiinassa, missä hän tapasi varhain perjantaiaamulla Kiinan presidentin Xi Jinpingin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Scholz on ensimmäinen G7-johtaja, joka vierailee Kiinassa koronaviruspandemian alkamisen jälkeen. Kriitikoiden mukaan Scholz on viemässä Saksaa liian nopeasti läheisiin suhteisiin autoritaarisen Kiinan kanssa ja toistamassa näin samat virheet, jotka Saksa teki Venäjän kanssa.

Hallituslähteiden mukaan Scholz sanoi Xille olevansa valmis tiivistämään talousyhteistyötä, mutta niin, että mahdollisia epäkohtia ei unohdeta.

- On hyvä, että voimme vaihtaa ajatuksia kaikista kysymyksistä, myös niistä, joista meillä on erilaiset näkökulmat – sitä varten vuoropuhelua on, hallituslähteet kertoivat Scholzin sanoneen.

Xi puolestaan totesi Kiinan valtiontelevision mukaan, että yksipäiväinen tapaaminen on oiva tilaisuus syventää maiden välistä yhteisymmärrystä ja luottamusta sekä luoda suunnitelmia, joilla Kiinan ja Saksan suhteet saadaan uudelle tasolle.

SCHOLZIN on määrä tavat matkan aikana myös Kiinan pääministeri Li Keqiang.

Scholz vakuutti vierailun alla lehtikirjoituksessa, että yhteistyötä tehdään vain aloilla, joilla se on molempien osapuolten etujen mukaista. Samalla hän vakuutti nostavansa keskusteluissa esiin kipeitä aiheita, kuten kansalaisoikeudet ja vähemmistöjen aseman Kiinassa.

Scholzin mukaan Saksa ei myöskään aio sooloilla suhteessaan Kiinaan ja etsiä hyötyä muiden EU-maiden kustannuksella.

- Kun matkustan Kiinaan Saksan liittokanslerina, matkustan sinne myös eurooppalaisena, Scholz vakuutti kirjoituksessaan Frankfurter Allgemeine Zeitungissa.

Scholzin mukana Kiinassa piipahtaa 60-henkinen seurue. Kiinan tiukkojen koronamääräysten mukaisesti kaikilta otettiin heti lentokentällä koronatesti. Scholzin testin otti saksalaislääkäri jo lentokoneessa kiinalaisviranomaisten valvonnassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE