Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lakot uhkaavat päiväkoteja ja jäänmurtajia – “Kun työtaistelu uhkaa, tilanne on aina vaikea”

Valtakunnansovittelija Minna Helle.

Työriitojen sovittelurintamalla on ruuhkaa. Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan meneillään on erittäin kiireinen vaihe, sillä sovittelijan toimistoa työllistää parhaillaan kuusi työriitaa. Lähiviikoille on annettu useita lakkovaroituksia, jotka koskevat niin yksityisiä päiväkoteja, kiinteistönhuoltoa kuin jäänmurtajia.

– Kun työtaistelu uhkaa, tilanne on aina vaikea, Helle sanoo. Hän ei lähde arvioimaan, millä alalla neuvottelut ovat pahiten solmussa.

Miltei kaikissa kiistoissa on kyse sekä palkoista että muista työehtoihin liittyvistä asioista.

Yksityisiä päiväkoteja uhkaava lakko alkaisi 7. maaliskuuta ja kestäisi kaksi päivää. Alan työriidan sovittelu jatkuu tiistaina.
Sunnuntaina sopua etsittiin yliopistoja sekä jäänmurtajia ja monitoimimurtajia koskeviin työriitoihin. Laivanpäällystöliitto on ilmoittanut kansipäällystön lakosta, joka alkaisi niin ikään 7. maaliskuuta.

Murtajia operoiva Arctia on työntekijäpuolen mukaan esittänyt laajoja heikennyksiä työehtoihin. Kokonaisheikennys ansioihin olisi liiton mukaan kymmeniä prosentteja. Arctian mukaan kansipäällystön palkat ja työehdot ovat huomattavasti paremmat kuin muualla suomalaisella merenkulkualalla.

Yliopistojen työriitaa ratkotaan sovittelija Janne Metsämäen johdolla. Työntekijäpuoli aikoo järjestää työnseisauksen keskiviikkona Helsingin yliopistossa, ellei sopua synny ennen sitä.

Viikonlopputyö hiertää yhä pankkialalla

Maanantaina jatkuu kiinteistöpalvelualan, yksityisen opetusalan ja rahoitusalan työriitojen sovittelu. Pankkialan neuvotteluissa on ollut useamman viikon tauko sen jälkeen kun osapuolet hylkäsivät Helteen tarjoaman sovintoesityksen.

– Kyse on yhä samasta asiasta eli viikonlopputyön teettämisestä, Helle sanoo.

Kiinteistöpalvelualalla ammattiliitto PAM on ilmoittanut useista työnseisauksista, joista ensimmäiset alkaisivat torstaina. Lakot koskisivat muun muassa siivoojia ja talonmiehiä.

– Sovittelussa on edistytty, mutta auki on yhä useita asioita sekä palkkojen että tekstien osalta.

STT–ANNU MARJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE