Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Länsirannan juutalaissiirtokunnan synagogassa tuhoisa romahdus, kaksi kuoli ja toistasataa loukkaantui

LEHTIKUVA / AFP Gil Cohen-Magen
Loukkaantunutta autetaan pois synagogan luota.

Kaksi ihmistä kuoli ja toistasataa loukkaantui, kun synagogan katsomorakenteet romahtivat Länsirannalla Givat Zeevin juutalaissiirtokunnassa Jerusalemin pohjoispuolella sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelastusviranomaisten mukaan sairaaloihin on kuljetettu useita ihmisiä, joilla oli vakavia vammoja, joten uhriluku voi vielä nousta.

The Times of Israel -lehden mukaan toinen kuolleista olisi 12-vuotias poika ja toinen 40-vuotias mies.

Onnettomuus tapahtui, kun synagogaan oli pakkautunut satoja ihmisiä juhlapäivän viettoon, kertoi Israelin media.

Paikallisviranomaiset ja poliisi syyttelivät sunnuntaina toisiaan siitä, kenen vika oli, että ilmeisesti vielä keskentekoiseen synagogaan päästettiin näin paljon ihmisiä.

– Päädyimme lopulta panemaan paikalle varoituskylttejä, joissa kerrottiin, että paikallisviranomaisten mukaan siellä ei saisi pitää mitään tapahtumia. Valitettavasti emme saaneet apua poliisilta, kertoi viranomaisia edustava Yossi Avrahami.

Jerusalemin alueen poliisipäällikkö Doron Turgeman puolestaan kertoi yleisradioyhtiö BBC:n mukaan paikallismedialle, että tapahtuman järjestäjät olivat toimineet ilman tarvittavia lupia, ja luvassa on kiinniottoja.

Viime kuun lopussa 45 ihmistä kuoli väentungoksessa Meronissa Pohjois-Israelissa, minne kymmenet tuhannet hasidijuutalaiset olivat kokoontuneet vuosittaiseen Lag B’omer -juhlaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE