Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lapsilisätkö muka verottomia? – Ehei, kaikkein köyhimmille eivät ole”

Lapsilisät eivät ole kaikille verovapaita.

Kansanedustaja Maria Tolppasen (sd.) mielestä hallituksen esitys ensivuoden budjetiksi kasvattaa tuloeroja. Se vie pienituloisilta ja antaa rikkaille.

Juha Sipilän (kesk.) hallitus on systemaattisesti leikannut vähäosaisten sosiaalietuuksia ja parantanut hyvätuloisten etuuksia, kuten mahdollisuuksia siirtää tulojaan pääomatulojen puolelle, jolloin veroja maksetaan vähemmän. Sama linja jatkuu hallituksen budjettiesityksessä. Kaikkein alimmilta tulotasoilta leikataan liki 40€ vuodessa, ylimmät tuloluokat saavat 400€ vuodessa. Eniten hyötyvät toiseksi ja kolmanneksi eniten tienaavat.

–  Tämä on paitsi epätasa-arvoista, myös erittäin kylmää ja surullista politiikkaa. Surullista se on siksi, että kansalaiset mahdollistavat huomaamattaan tämän politiikan tekemisen, Tolppanen sanoo.

– Maan suurin puolue on kokoomus ja esimerkiksi Vaasan suurin puolue on RKP. Molemmat lukeutuvat poliittiseen oikeistoon ja ovat porvaripuolueita. Tämä on käsittämätöntä, kun tiedetään, että liki viidennes kansasta elää virallisen köyhyysrajan alapuolella, Tolppanen toteaa.

budjetti n2Pääministeri Sipilä sanoo, että köyhimpien sosiaalieduista leikataan, koska sinne virtaa valtion rahaa.

– Hyväosaiset ja rikkaat eivät pääministerin mukaan nauti sosiaalietuuksia ja siksi heiltä ei voi etuuksia leikata. Väittämä ei pidä paikkaansa, Tolppanen huomauttaa.

Tolppanen huomauttaa, että kaikki nauttivat sosiaalietuuksia. Esimerkiksi lapsilisä, äitiyspakkaus, äitiysloma, perhevapaa, lasten päivähoito ja ilmainen koulu ovat sosiaalietuuksia, joita myös rikkaat nauttivat. Lisäksi varakkaat voivat korjata kotiaan kotitalousvähennyksen turvin.

Lisää aiheesta

– Tähän vähävarainen ei pysty, koska hänellä ei ole sijoittaa edes omavastuuosuutta, vaikka koti kuinka remonttia kaipaisi.

Uusi perhe- ja peruspalveluministeri ministeri Annika Saarikko (kesk.) yritti pehmentää Sipilän sanomisia viime torstain kyselytunnilla. Hän sanoi, että kaikki saavat lapsilisiä ja äitiyspakkauksen, mutta esimerkiksi lapsilisät on tehty tasoittamaan tuloeroja lapsellisten ja lapsettomien perheiden välillä.

Tolppanen myöntää, että alun perin sotien jälkeen asia oli juuri näin. Lapsilisät luotiin helpottamaan lapsiperheiden arkea ja tasoittamaan tuloeroja.

– Saarikko jätti kuitenkin kertomatta, että tänä päivänä lapsilisät kasvattavat tuloeroja. Ne ovat verotonta ylimääräistä tuloa kaikille muille paitsi perustoimeentulotukea saaville tai harkinnanvaraista tukea hakeville. Heille lapsilisät katsotaan perheen tuloksi ja toimeentulotuesta vähennetään lapsilisän määrä.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE