Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lapsiperheet kiittävät ja miljonäärit ymmärtävät” – SDP:ltä ilmainen neuvo kokoomukselle

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kiersi aamulla Rauman torilla ihmisiä tapaamassa.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman muistuttaa, että reilu vuosi sitten vaaleissa hallituspuolueet lupasivat saattavansa talouden kuntoon ja lopettavansa velkaantumisen.

– Hallitusohjelmassa luvattiin selväsanaisesti, että velkaantuminen pysäytetään. Huoli velkaantumisesta on yhteinen. Viime vaalikaudella vuosittainen velkaantuminen painettiin lähes yhdeksästä miljardista viiteen – siis lähes puolitettiin, Lindtman muistutti avatessaan eduskuntaryhmän kesäkokousta Raumalla.

Lindtman ei niele hallituksen perusteluja leikkauksille.

– Se on perustellut leikkauksia joka kertä sillä, että ne tehdään pakon edessä, jotta velaksi eläminen lopetetaan. Itse asiassa vakiovastaus kaikkiin ikäviin päätöksiin on ollut se, että velkaantuminen on saatava loppumaan.

Hänen mielestään hallitus on pyytänyt kansalta paljon. Se on pyytänyt hyväksymään monet epäoikeudenmukaiset päätökset velkaantumiskierteen varjolla.

Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) budjettiesitys onkin kaiken tämän jälkeen Lindtmanille suuri yllätys.

– Hallitus lisää ensi vuonna velanottoa – ei vähennä sitä. Kun vaalikauden neljästä budjettiesityksestä kaksi on nähty, on molempien suunta sama: lisääntyvien budjettialijäämien ja lisääntyvän velan Suomi.

Lisää aiheesta

Hallitus puhuu työstä, mutta teot puuttuvat.

Lindtman muistuttaa, että velkaantuminen kiihtyy siksi että hallitus on laiminlyönyt työllisyystoimet ja sen sijaan omaksunut sulle–mulle-politiikan.

– Nyt viimeistään on selvinnyt, miksi hallitus on leikannut eläkeläisiltä, lapsiperheiltä, koulutuksesta ja työttömiltä. Heiltä ei ole leikattu siksi, että velkaantuminen pitäisi saada loppumaan. Hallitus on leikannut siksi, että se on voinut jakaa varoja omille eturyhmilleen.

Työllisyystoimet on sen sijaan Lindtmanin mukaan unohdettu kokonaan.

– Hallitus puhuu työstä, mutta teot puuttuvat. Sanat eivät riitä, jos työtä ei ole. SDP odottaa todellisia toimia työllisyyden parantamiseen tässä ja nyt, ei vuosien viiveellä.

Hän vaatii, että hallituksen pitäisi vihdoin ottaa käyttöön työllisyyden Rinteen malli. Suomi käyttää vuosittain yli viisi miljardia euroa työttömyydestä aiheutuviin passiivisiin tukiin.

– Tämä raha on saatava aktiivikäyttöön. Sillä voitaisiin alentaa erityisesti pitkäaikaistyöttömien työllistämisen kynnystä.

Lapsiperheet ovat Lindtmanin mukaan seuranneet hämmentyneinä hallituksen poukkoilua päivähoitomaksuissa. Ensin hallitus päätti nostaa päivähoitomaksuja peräti 25 prosentilla. Se tarkoittaisi keskituloisessa kaksilapsisessa perheessä 122 euron korotusta päivähoitomaksuihin kuukaudessa.

Ennen kesää päivähoitomaksujen korotuksia luvattiin kuitenkin pohtia uudestaan

– Ministeri Orpo kuitenkin esitti budjettiesityksessään päivähoitomaksujen korotuksia. Muste ei ehtinyt kuivua Orpon esityksestä, kun hän jo itse ilmoitti, että päivähoitomaksuja pitäisi mieluummin laskea kuin korottaa heti kun EK oli sitä vaatinut.

Lindtman odottaa, mitä tekevät kaksi kokoomuslaista ministeriä eli Orpo ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Päivähoitomaksujen jättikorotuksista luopuminen on nyt heidän käsissään.

– Tarjoan kokoomukselle ilmaisen neuvon. Jättäkää miljoonaperintöjen veroale toteuttamatta ja perukaa päivähoitomaksujen korotus. Silloin lapsiperheet kiittävät ja miljonääritkin ymmärtävät.

Lindtman on huolissaan myös hallituksen ympäristöpolitiikasta. Juha Sipilän (kesk.) hallitusta on kutsuttu maamme historian yhdeksi ympäristövihamielisimmistä hallituksista.

Mikään osa-alue ympäristöstä ei jää keskustalaisilta rauhaan.

Lista on pitkä jo nyt. Heti vaalikauden alussa luonnonsuojelun rahoihin tehtiin historiallinen leikkaus. Viime vaalikaudella perustettu eläinsuojeluasiamiehen virka lopetettiin hallituksen päätöksellä. Turkisasetuksen uudistaminen laitettiin jäihin ja eläinsuojelulain kokonaisuudistuksessa ollaan menossa ojasta allikkoon.

– Mikään osa-alue ympäristöstä ei jää keskustalaiselta ympäristöpolitiikalta rauhaan. Nyt puhutaan jälleen painavin sanakääntein koskiensuojelulain avaamisesta. Se romuttaisi taas yhden suomalaisen luonnonsuojelun kulmakiven, Lindtman ihmettelee.

Lindtman vakuuttaa, että  SDP tulee puolustamaan vapaana virtaavia vesiä, luonnon virkistysmahdollisuuksia sekä vaelluskalakantojen elpymistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE