Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Lasten tulevaisuus on meidän vastuullamme

­­­­”Mikä sinusta tulee isona?”
”Astronautti!”
”Eläinlääkäri!
”Roska-auton kuljettaja!”
”Presidentti!”

Piia Yli-Heikkuri

Teollisuusliiton aluetoimitsija, Vaasa

Meistä jokainen on ollut lapsi ja varmaan aika moni on vastannut tuohon kysymykseen joskus hyvinkin lennokkaasti. Lapsena mikään ei ollut mahdotonta. Yksikään unelma ei ollut saavuttamaton. Mielikuvituksella ei ollut rajoja, eikä rajoitteita.

Kuluva viikko on nimetty lasten oikeuksien viikoksi. Perjantaina 20.11.2020 lapsen oikeuksien päivä on Suomessa myös ensi kertaa virallinen liputuspäivä, kalentereistamme se on löytynyt vuodesta 2002. Jo 20.11.1989 New Yorkissa hyväksyttiin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus. Tämä päivä on ympäri maailmaa pyhitetty lapsen oikeuksille.

Tänä vuonna painotetaan erityisesti lasten oikeutta tulevaisuuteen. Se on meidän aikuisten vastuulla. Ellemme kannusta lapsia ja nuoria uskomaan itseensä, unelmoimaan ja luomaan juuri sellaista tulevaisuutta, jollaisen he itse haluavat, on lasten tulevaisuus varsin synkkä. Heitä on rohkaistava löytämään oma tiensä ja myös autettava pakkaamaan se eväspussi, jonka eväillä he voivat unelmiaan kohti kulkea.

Pitkittynyt koronakriisi on vaikuttanut myös lapsiin ja nuoriin. Keväällä poikkeusolot pakottivat koulut etäopetukseen. Toiset selvisivät hyvin, mutta lähtökohtaisesti heikommassa asemassa olleille tilanne oli vaikeampi. Vähävaraisten perheiden lapsilla saattoi päivän ainoa lämmin ruoka jäädä saamatta, eikä kaikilla välttämättä ollut kunnollisia välineitä tai ylipäätään kykyä oppia ilman lähitukea. Koulunkäyntiavustajien työt loppuivat oikeastaan täysin.

Koronan toisen aallon vuoksi on vielä syksylläkin tullut taukoa harrastuksiin tai ystävien tapaamiseen. Joissakin perheissä lasten vanhempia on lomautettu tai heidät on irtisanottu. Aika moni lapsi ainakin epäsuorasti aistii myös sen ahdistuksen, jonka kriisi on heidän vanhemmilleen aiheuttanut.

Mennyt kesä oli kovin erilainen myös monelle nuorelle. Jo saatu kesätyö ei alkanutkaan, kun tilalle tulivat massalomautukset ja myös irtisanomiset. Tai ei ollut mitään kesätyöpaikkoja, joita hakea.

Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet jatkuvasti jo paljon ennen koronakriisiä. THL:n tässä kuussa julkaiseman uutisen mukaan 40 prosenttia opiskeluterveydenhuollon ammattilaisista kertoi, että huoli opiskelijoiden hyvinvoinnista on merkittävästi isompi kuin vuotta aiemmin. Nuorten mieltä painaa huoli opintojen etenemisestä ja niissä pärjäämisestä, mutta myös siitä, löytyykö töitä, jos/kun ammattiin valmistuu.

Yhtenä tärkeänä työkaluna nuorten tukemiseen on toisen asteen maksuttomuus ja hallituksen juuri päättämät täydennykset ensi vuoden talousarvioesitykseen. Rahoitusta lisätään jatkuvan oppimisen vahvistamiseen sekä ammatillisen koulutuksen opettajien, ohjaajien ja opetuksen tukihenkilöstön palkkaamiseen.

Kannammehan vastuumme lasten ja nuorten tulevaisuudesta?

Irwinin laulun sanoin:
”Maailma on kaunis ja hyvää elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja mielen vapaus ja mielen vapaus.”

 

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aluetoimitsija ja kuntapäättäjä Vaasasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE