Politiikka
7.3.2025 08:41 ・ Päivitetty: 7.3.2025 08:41
Lauri Lyly: Näin korjataan ”yksi hallituksen hölmöimmistä päätöksistä”
Hallituksen päätös lakkauttaa aikuiskoulutustuki sellaisenaan oli yksi sen hölmöimmistä päätöksistä, lataa SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly. Hänellä on esittää myös ratkaisu.
Lyly on jättänyt eduskunnalle lakialoitteen, jossa esitetään uuden lain säätämistä aikuiskoulutustuesta. Vuonna 2024 lakkautetun tuen tilalle rakennettaisiin Lylyn lanseeraama ”aikuiskoulutustuki 2.0”.
Lyly avaa aloitettaan tiedotteessa.
Pisimmän tuen saisivat työvoimapula-ammatteihin ja -aloille opiskelevat ja toisen asteen tai matalamman koulutustason omaavat opiskelijat. Näiden aikuiskoulutustuki olisi enintään 320 päivää. Muiden opiskeluissa tuki olisi enintään 120 päivää.
– Uusi aikuiskoulutustukimalli ohjaa aikuiskoulutustuen käyttöä opiskeluun entistä paremmin työvoimapula-ammatteihin ja -aloille sekä heihin, joiden ammatillista osaamista pitää vahvistaa, Lyly sanoo.

KUVA: JUKKA-PEKKA FLANDER
LYLYN mallissa Työllisyysrahasto määrittelisi työvoimaviranomaisten kanssa työvoimapula-ammatit ja -alat kerran vuodessa.
– Tämä tukimalli mahdollistaa opiskelun joustavammin. Opintoja voisi jatkossa suorittaa esimerkiksi päivän viikossa tai viikon kuukaudessa. Myös täysipäiväinen opiskelu olisi edelleen mahdollista. Tämä mahdollistuu siten, että tukikuukausista siirryttäisiin tukipäiviin. Lisäksi yrittäjien mahdollisuuksia saada aikuiskoulutustukea vahvistettaisiin.
Entisen aikuiskoulutustuen mukaisesti Työllisyysrahasto toimisi tuen jakajana ja yritykset ja palkansaajat rahoitettaisivat sen puoliksi.
– Aikuiskoulutustuki tarjoaa mahdollisuuden kaikille työntekijöille opiskella työn ohessa, riippumatta heidän tulotasostaan. Uudistettu aikuiskoulutustuki parantaa erityisesti matalan koulutuksen omaavien henkilöiden mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja edistää heidän työmarkkina-asemaansa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.