Teatteri ja Tanssi
2.11.2017 10:13 ・ Päivitetty: 2.11.2017 10:13
Lauri Maijala siirtyy KOMin johdosta ohjaajaksi Helsingin kaupunginteatteriin
Helsingin kaupunginteatteri on kiinnittänyt Lauri Maijalan ohjaajaksi 1.1.2019 alkaen kahden vuoden määräaikaisella sopimuksella.
– Olin yhteydessä Lauri Maijalaan heti johtajaksi valintani jälkeen. Pitkien ja hedelmällisten keskustelujen jälkeen pääsimme sopimukseen, ja saamme taloon yhden maamme lahjakkaimmista nuoremman polven ohjaajista, iloitsee teatterinjohtaja Kari Arffman.
Räväköistä ohjausotteistaan tunnettu Maijala (s. 1986) on toiminut KOM-teatterin toisena taiteellisena johtajana ja vakituisena ohjaajana vuodesta 2014 lähtien. KOMissa Maijala on ohjannut yli 25 000 katsojaa saaneen ”Pasi Was Here” -näytelmän sekä muun muassa ”Kolme sisarta”, ”Vallankumous” ja ”Sattumia”.
KOM-teatterin lisäksi Maijala on ohjannut muun muassa Viirus-teatteriin, Teatteri Vanhaan Jukoon, Oulun , Lappeenrannan ja Turun kaupunginteatteriin. Viime mainitussa saa huomenna ensi-iltansa Maijalan tuorein ohjaustyö, odotettu tulkinta Kiven ”Seitsemästä veljeksestä”.
Maijala on kirjoittanut useita näytelmiä, ohjannut kaksi oopperaa, kuunnelman sekä elokuvan ”Juoppohullun päiväkirja”. Hän on saanut teatteritaiteen valtionpalkinnon 2013 ja Thalia-palkinnon 2014. Maijala sai vuonna 2016 myös Jussi-ehdokkuuden sivuosastaan Selma Vilhusen juuri PN:n elokuvapalkinnon voittaneessa filmissä ”Tyttö nimeltä Varpu”.
Maijalan poistuessa KOMin vahvuudesta teatterin taiteellisesta päätöksenteosta tulee vastaamaan sen koko taiteellinen henkilökunta yhdessä teatterinjohtaja Juho Milonoffin kanssa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.