Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lepomäki haluaa jättää näpertelyn – kannusti kokoomuslaisia rohkeuteen

Elina Lepomäki puhui kokoomuksen puoluekokoukselle rohkeudesta.

Kansanedustaja, puheenjohtajaehdokas Elina Lepomäki patisti kokoomuslaisia rohkeuteen, kun hän piti puoluekokouksessa viimeisen puheensa ennen ratkaisevaa äänestystä. Lepomäen mielestä kokoomus on jäänyt näpertelemään yksityiskohtia, vaikka politiikan pitäisi keskittyä hyvinvoinnin puitteiden luomiseen ja jättää arkiset valinnat ihmisille.

Hän arvosteli keskittymistä vaalien voittamiseen, koska se saa politiikan näyttämään kansalaisten silmissä vieraalta.

– Ensin jaetaan makkaroita, sitten jakkaroita ja neljän vuoden päästä ollaan valmiita tekemään kaikki sama uudelleen, Lepomäki sanoi ja sai yleisöltä suosionosoituksia.

Lepomäki aloitti oman 20 minuuttia kestävän esittelyvuoronsa pohtimalla, ettei mikään menestystarina olisi syntynyt ilman rohkeita ihmisiä. Hän puhui rauhallisesti ja vähäeleisesti ja hiljensikin puoluekokousväen kuuntelemaan.

Lepomäki puhui tuttuun tapaan siitä, miten elinkeinoelämän edellytyksiä pitää parantaa ja ihmisille pitää jättää vapaus päättää itse omasta elämästään. Valtion tehtäväksi jää luoda edellytyksiä.

– Hyvinvointivaltion pitää sallia sekä onnistuminen että epäonnistuminen.

Lepomäki vakuutti kokoomuslaisia siitä, että hänen aikansa on nyt.

Lisää aiheesta

– Moni on pitänyt minua kuivakkana ekonomistina, joka nukkuu pakkasessa. Asiat ovat usein sitä miltä näyttävät, Lepomäki nauratti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE